Pihapiirin lintuja
Vihreiden pienryhmässä 🟢 tutkimme pihapiirin linnut -julistetta ja lapset saivat valita, minkä linnun kukin haluaa askarrella. Aikuisen kanssa tutkittiin, mitä värejä linnussa on ja sitten pääsi maalaamaan wc paperirullat hylsystä tehtyä lintua. Lopuksi linnuille liimattiin vielä siivet ja silmät.
Lintuaskartelun idea lähti aamulla lapsilta heidän tutkiessa lintujen kuvia. Pohdittiin yhdessä että voisimme askarrella lintulaudan ja erilaisia lintuja. Askartelun jälkeen lapset saivat valita hyllystä tehtäviä. Tekemiseksi valikoitui mm. uusi Katti peli. 🐈🎲
Lintulauta rakentui puutikuista parin lapsen ja aikuisen yhteistyössä vielä myöhemmin samana päivänä. 🐦⬛🐦

Tämän kuvan tekstivastine: Lapset askartelevat lintuja.