VIHKOON:
Puunilaisodat Rooman ja Karthagon välillä
Kun roomalaiset olivat valloittaneet koko Italian niemimaan, janosivat he lisää valtaa. Puunilaiset olivat roomalaisten kilpailijoita Välimerellä. He kävivät taitavasti kauppaa ja hallitsivat alueita läntisellä Välimerellä. Yksi puunilaisten suurimmista kaupungeista oli Pohjois-Afrikassa sijaitseva Karthago. Rooma julisti sodan Karthagolle. Käytiin lopulta kolme sotaa, joita kutsutaan puunilaissodiksi.
Ensiksi käytiin meritaisteluita, jotka roomalaiset voittivat laskusiltojen avulla.
Karthagolaiset hautoivat kostoa. Maineikas sotapäällikkö Hannibal alkoi koota valtavaa sotajoukkoa nykyisen Espanjan alueilta saakka. Hänen joukkoihinsa kuului jalkamiehiä, ratsumiehiä sekä 37 sotaelefanttia, joiden kanssa hän lähti marssimaan Alppien vuoriston yli kohti Roomaa. Roomalaisilla oli vahva legioonalaisarmeija, joka lähti vastaan puolustamaan. Jäisillä ja lumisilla vuorenrinteillä käytiin ankara taistelu. Karthagolaiset aiheuttivat roomalaisille karvaan tappion ja valtaosa legioonalaisista kaatui. Myös puunilaisia kukistui, jolloin Roomaa ei kuitenkaan onnistuttu valloittamaan.
Lopulta roomalaiset hyökkäsi Karthagoon hävittämään sen lopullisesti. He polttivat kaikki rakennukset ja kylvivät maahan suolaa, jottei mikään siellä kasvaisi.