Kunnan OPS-sisältö

Oleellista on oppimisen tavoitteiden selvittäminen opintojakson alussa oppilaille, oppilaiden itse- ja vertaisarviointitaitojen kehittäminen ja palaute. Oppilas on aktiivinen toimija tavoitteiden asettamisessa ja arvioimisessa yhdessä opettajan kanssa: keskustellaan mitä ja miten opiskellaan, millaisia tavoitteita oppilailla on ja mitä pitäisi vielä oppia. Huoltajan osallisuus on tärkeää.

Arvioinnissa noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Arviointikulttuuria kehitetään jatkuvasti ja tarkastellaan vuosittain koulutuksen järjestäjän suorittamien arviointien perusteella. Paikalliset painopisteet tulevat esille kunkin oppiaineen arvioinnissa ja ne kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan.

Oppilaiden oppimisen ja osaamisen, työskentelyn sekä käyttäytymisen arviointi tehdään opetussuunnitelman mukaisesti kaksi kertaa lukuvuoden aikana. 

Syyslukukauden päätteeksi annetaan välitodistus. Vuosiluokilla 1 ja 3 arviointikeskustelu korvaa tämän välitodistuksen. Lukuvuoden päätteeksi oppilaalle annetaan lukuvuositodistus.

Todistus annetaan sanallisena vuosiluokilla 1 - 3 ja numeerisena vuosiluokilla 4 - 9.

Vuosiluokalla 1 lukuvuositodistuksessa oppilaan äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan osaamista kuvataan arviointilauseilla, muissa aineissa suoritus todetaan hyväksytyksi/hylätyksi. Myös arviointilauseista tulee käydä ilmi, onko suoritus hyväksytty vai hylätty. Oppilaan käyttäytyminen arvioidaan lukuvuositodistuksessa erillisellä liitteellä.

Vuosiluokalla 2 välitodistuksessa oppilaan äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan osaamista kuvataan arviointilauseilla sekä mainitaan muut aineet, joita oppilas on opiskellut. Lukuvuositodistuksessa oppilaan äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan osaamista kuvataan arviointilauseilla, muissa aineissa suoritus todetaan hyväksytyksi/hylätyksi. Kaikissa tilanteissa arviointilauseista tulee käydä ilmi, onko suoritus hyväksytty vai hylätty. Oppilaan käyttäytyminen arvioidaan väli- ja lukuvuositodistuksessa erillisellä liitteellä.

Vuosiluokalla 3 lukuvuositodistuksessa oppilaan äidinkielen ja kirjallisuuden, A1-kielen, matematiikan, ympäristöopin sekä uskonnon/elämänkatsomustiedon osaamista kuvataan arviointilauseilla, muissa aineissa suoritus todetaan hyväksytyksi/hylätyksi. Myös arviointilauseista tulee käydä ilmi, onko suoritus hyväksytty vai hylätty. Oppilaan käyttäytyminen arvioidaan lukuvuositodistuksessa erillisellä liitteellä.

Vuosiluokilla 4 - 9 oppilaan osaamista arvioidaan numeroin.

Kaikille yhteiset oppiaineet sekä vähintään kahden vuosiviikkotunnin valinnaisaineet arvioidaan numeroin. Alle kahden vuosiviikkotunnin valinnaisaineet arvioidaan muodossa hyväksytty/hylätty.

Sanallisen ja numeroarvioinnin täsmällisemmät menettelyt sekä todistuksiin merkittävät arvioinnit on kuvattu opetussuunnitelman luvussa 6.11.

Jos oppiaineen suoritus on hylätty, noudatetaan valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa annettua ohjeistusta. Luokalle jättämisen periaatteissa noudatetaan opetussuunnitelman perusteisiin kirjattuja periaatteita.