Musiikin arviointi vuosiluokalla 7

Yhteisenä oppiaineena 7. luokalla opiskeltu, ennen perusopetuksen päättövaihetta päättyvä, musiikki arvioidaan päättöarvioinnin kriteerien mukaan numeroin. Päättöarviointi annetaan, kun opiskelija on opiskellut oppiaineen kokonaistuntimäärän. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit ovat osa musiikin yhteisiä oppimääriä ja myös arvioidaan osana niitä. Musiikin päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona musiikin opiskelu päättyy oppilaalla. Tämä voi olla 7. luokan keväällä, 8. luokan jouluna tai 9. luokan keväällä riippuen siitä, valitseeko oppilas musiikin taide- ja taitoaineiden syventäväksi valinnaiseksi.

Musiikin opetuksessa oppilas tarvitsee realistista ja samalla kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta myös perusopetuksen 7-9 vuosiluokilla. Ohjaava palaute auttaa oppilasta hahmottamaan musiikillista toteutusta, musiikillista ilmaisua ja musiikin merkityksiä. Palautetta oppilas tarvitsee erityisesti, kun hän toteuttaa luovaan tuottamiseen ja musiikkiteknologiaan liittyviä kokonaisuuksia.

Arvioinnissa pääpaino on oppilaan työskentelyssä. Sen lisäksi arvioidaan soittimen käsittelytaitoja, laulutaitoa, yhteismusisointitaitoja sekä kuuntelutaitoa ja niiden kehittymistä sekä musiikillista yleissivistystä.

Oppilaan työskentelyn ja musiikillisten taitojen kehittymisen arviointi on jatkuvaa. Oppilaat arvioivat myös omaa ja ryhmän toimintaa.

Arvioidaan noudattaen opetussuunnitelman perusteiden arvioinnin linjauksia.