Vko 43

Torstain jumppa ulkona liikkuen

Ulkoliikuntaa
Pidettiin liikuntatuokio päiväkodin viereisellä kentällä. Lämmiteltiin ensin juoksemalla muutama kerta kentän päästä päähän. Sitten oli vuorossa maa-meri-laivaleikki. Hypittiin yhdellä jalalla, tasajalkahyppyjä sekä x-hyppyjä. Sammakkolampi oli taas hauskaa ja lopuksi mentiin kaverin kannustusta. Reippaan ulkoilun jälkeen siirryttiin sisälle vielä hetkeksi leikkimään ennen sopan syöntiä.

Keskiviikkona kierrätettiin

Kierrätysretkellä
Kerättiin lasten kanssa päiväkodin kierrätysastioista materiaalit kasseihin ja suunnattiin matkamme kohti Salen kierrätyspistettä. Paperit jätettiin Salen takana olevaan paperinkeräysastiaan. Pikku-oravakin lähti matkaan mukaan katsastamaan mitä kummaa se kierrättäminen oikein on ja kuinka se meiltä onnistuu. No hyvinhän se sujuu, tätähän on tehty jo monesti. Kartongit, muovit, lasit ja metallit sujahtivat vikkelään omiin astioihinsa👍.

Tiistaina ryhmän sääntöjen laatimista.

Ryhmän sääntöjen tekoa
Mietittiin yhdessä lasten kanssa mitkä olisi tärkeitä sääntöjä kaikkien noudatettaviksi, jotta jokaisella olisi hyvä ja turvallinen olo. Osa lapsista piirsi paperille ajatuksiaan ja osa lapsista kertoi suullisesti aikuisen samalla kirjaten niitä ylös. Aika moni piti tärkeänä ettei saa töniä toisia, aidalle ei kiivetä ja vain aikuinen avaa portin ulkona. Huomenna jatketaan sääntöjen parissa.

Viikonlopun kuulumisia

Lapset kertovat viikonlopun kuulumisia
Puheenvuoro-pupu laitettiin aamupiirissä kiertämään, jokainen vuorollaan sai rauhassa kertoa mitä kaikkea oli puuhaillut lomaviikolla tai viikonloppuna. Oli käyty uimassa, isovanhempien luona yökylässä, syöty herkkuja, pyöräilty ym.