Vko 37

Maistiaisia

Värityskuvia
Viikon aikana olemme rohkeasti maistelleet lanttua, punajuurta, punasipulia, kukkakaalia, porkkanaa, omenaa sekä retiisiä. Lanttu, kukkakaali ja retiisi ei selvästikään saaneet kovin suurta suosiota, pikkelöityä punasipulia maisteltiin todella varovasti. Uunipunajuuret ja porkkanasosekeitto maistuivat ja kaiken kruunasi kotimaiset omenat🍎.

Sadonkorjuun satoa

Tutustutaan vihanneksiin
Koulun ruokalaan oli laitettu erilaisia vihanneksia ja juureksia. Niitä käytiin ihmettelemässä, joitakin niistä lapset tiesivätkin, mutta suuri osa oli lapsille vieraita. Viikon aikana ollaan jo saatu maistiaisia muutamista sadonkorjuun tuotteista.

Motoriikkakerhossa

Liikuntatuokio
Torstaina mentiin Y-hippaa ja polttopalloa sekä hypittiin yhdellä jalalla. Tehtiin kuperkeikkoja, jotka onnistuivat jo paljon paremmin. Liikuttiin musiikin tahdissa ja aina kun musiikki loppui, niin piti jäädä eri asentoihin, tämä ei ollutkaan ihan helppoa. Leikkivarjon kanssa mentiin krokotiili nappaa-leikkiä. Lopuksi vielä rentouduttiin makuuasennossa silmät kiinni, Henna kävi jokaisen luona silittelemässä siveltimellä.
Liikuntatuokio

Keskiviikkona retkeiltiin

Puistoretkellä
Lapset olivat jo pitkään toivoneet eväsretkeä "oranssiin" puistoon(Haudankorvan puisto). Niinpä pakkasimme mehut ja leivät reppuihin. Sadekkin loppui ennen matkaan lähtöä, sadevaatteiden laitolta vältyttiin. Eväät maistui kaikille ja jokainen muisti ettei roskia heitetä luontoon, joten keräsimme kaiken roskapussiin👍
Puistossa

Motoriikkakerhossa

Lasten liikuntaa
Motoriikkakerhossa pelailimme erilaisia pallopelejä. Monella eri tavalla harjoittelimme pallon heittämistä. Harjoittelimme myös karhukävelyä ja musiikin mukana liikkumista.

Sadonkorjuuviikko

Tutustutaan vihanneksiin
Tällä viikolla vietetään sadonkorjuuviikkoa. Viikon aikana saamme ruokailussa maistella eri vihanneksia. Maanantain aamupiirissä katseltiin ohjelma punajuuresta ja porkkanasta. Ohjelmassa seurattiin punajuuren ja porkkanan kasvua siemenen istutuksesta lähtien sadonkorjuuseen asti. Lopuksi laulettiin vihanneslaulu. Viikon aikana touhuamme muutakin vihanneksiin liittyvää.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä