Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen
Täydennä sopivalla konjunktiolla (konjunktioita ovat esimerkiksi että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes; ja, tai, mutta, sekä, sekä että, vaan, -kä, eli, vai, sillä...)
TODELLINEN PRINSESSA
Olipa kerran eräs yksinäinen prinssi, joka halusi mennä naimisiin. Hänelle ei kuitenkaan kelvannut kuka tahansa tyttö, hän halusi puolisokseen ihan oikean prinsessan. Sellaista hän siis lähti etsimään.
Prinssi matkusti maailman ympäri, mistään ei löytynyt sopivaa prinsessaa. Prinssi palasi kotiinsa surullisena, hän olisi kovasti halunnut löytää itselleen juuri sen oikean prinsessan.
Eräänä iltana raivosi kauhea myrsky. Ukkonen jyrisi ja salamoi, vettä satoi kaatamalla. Silloin joku koputti linnan ovelle. Prinssin isä meni avaamaan oven, kaikki ihmettelivät, kuka olisi liikkeellä tällaisena iltana.
Portilla seisoi prinsessa. Hän oli märkä uitettu koira: vesi valui hänen hiuksiaan ja kasvojaan pitkin, ja hänen vaatteensa olivat aivan märät. Tyttö ilmoitti kuitenkin olevansa oikea prinsessa.
”No sehän nähdään!” tuumasi prinssin äiti. Hän päätti testata, oliko tyttö todellakin oikea prinsessa, hän ei sanonut mitään, meni valmistamaan tytölle nukkumapaikkaa. Hän piilotti prinsessan sängynpohjalle pienen herneen etsi käsiinsä kaikki linnan patjat, jotka hän pinosi herneen päälle sänkyyn. Patjojen päälle hän kasasi vielä pehmoisia höyhentyynyjä, herneet jäisivät aivan piiloon.
Tyttö nukkui yönsä sängyssä. Aamulla hän valitti: ”Nukuin kauhean huonosti, sänky oli niin epämukava!"
Kaikki huomasivet, kyseessä oli ihan oikea prinsessa. Vain todellinen prinsessa tuntee kahdenkymmenen patjan ja untuvatyynyjenkin läpi, sängyn pohjalla on herne.
Prinssi otti tytön puolisokseen, nyt hän tiesi löytäneensä todellisen prinsessan. Herneen he tallettivat yhdessä merkillisten esineiden museoon, jossa sitä voi ihailla vielä tänäkin päivänä.
Kun tallennat vastauksesi, näet oikeat vastaukset!
Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen