B-ruotsin tavoitteet vuosiluokalla 6
Herätetään oppilaiden kiinnostus opiskella toista kotimaista kieltä osana suomalaista kulttuuria. Verrataan suomen, ruotsin ja englannin kielen yhteisiä piirteitä ja opitaan hyödyntämään niitä oppimisessa. Aloitetaan tutustuminen pohjoismaisuuteen esimerkiksi maantiedon ja pohjoismaisen kulttuurin kautta. Hyödynnetään oppilaiden omia kokemuksia mm. matkoilta Pohjoismaihin.
Oppilas oivaltaa kielenopiskelun tärkeyden tulevaisuuden kannalta, vaikka luontaiset kielenkäyttötilanteet ovat vähäisiä. Viestintätilanteissa painottuvat iloisuus ja luova suullinen ilmaisu.
Kunnassamme painotetaan laaja-alaisina osaamisalueina 6. luokalla: Monilukutaito (L4), Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5), Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7).
Toisen kotimaisen kielen opiskelu kuudennella luokalla etenee valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti. Uuraisilla painotettavia tavoitteita ovat:
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (L1, L2, L4)
T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta
T2 tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä sekä ruotsin kielen vaikutukseen suomen kieleen
Kieltenopiskelutaidot (L3)
T3 ohjata oppilasta harjaannuttamaan viestinnällisiä taitojaan sallivassa opiskeluilmapiirissä ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä ottamaan vastuuta opiskelustaan ja arvioimaan osaamistaan
T4 rohkaista oppilasta näkemään ruotsin taito tärkeänä osansa elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista ja rohkaista ruotsinkielisten oppimisympäristöjen löytämiseen ja hyödyntämiseen myös koulun ulkopuolella
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa (L4)

- tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä sekä ruotsin kielen vaikutukseen suomen kieleen (T2)
- rohkaista oppilasta näkemään ruotsin taito tärkeänä osana elinikäistä oppimista, sivistystä ja oman kielivarannon karttumista (T4)
- ohjata ja kannustaa oppilasta harjoittelemaan rohkeasti erilaisia, erityisesti suullisia viestintätilanteita (T5)
- rohkaista oppilasta käyttämään viestinsä perille saamiseksi monenlaisia myös ei-kielellisiä keinoja ja pyytämään tarvittaessa toistoa ja hidastusta (T6)
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (L1, L2, L4)
T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta
T2 tutustuttaa oppilas suomen ja ruotsin asemaan kansalliskielinä sekä ruotsin kielen vaikutukseen suomen kieleen
Kieltenopiskelutaidot (L3)
T3 ohjata oppilasta harjaannuttamaan viestinnällisiä taitojaan sallivassa opiskeluilmapiirissä ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen sekä ottamaan vastuuta opiskelustaan ja arvioimaan osaamistaan
T4 rohkaista oppilasta näkemään ruotsin taito tärkeänä osansa elinikäistä oppimista ja oman kielivarannon karttumista ja rohkaista ruotsinkielisten oppimisympäristöjen löytämiseen ja hyödyntämiseen myös koulun ulkopuolella
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa (L4)
T5 ohjata oppilasta harjoittelemaan erilaisia, erityisesti suullisia viestintätilanteita
T6 rohkaista oppilasta käyttämään viestinsä perille saamiseksi monenlaisia myös ei-kielellisiä keinoja ja pyytämään tarvittaessa toistoa ja hidastusta
T7 ohjata oppilasta harjoittelemaan erilaisia kohteliaisuuden ilmauksia
Kehittyvä kielitaito, taitoa tulkita tekstejä (L4, L5)
T8 rohkaista oppilasta ottamaan selvää tilanneyhteyden avulla helposti ennakoitavasta ja ikätasolleen sopivasta puheesta tai kirjoitetusta tekstistä
Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä (L4, L5)
T9 tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella ikätasolle sopivaa hyvin pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista