S2 opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokalla 1

S2 opetuksen tavoitteet vuosiluokalla 1

VUOROVAIKUTUSTILANTEISSA TOIMIMINEN
T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja erilaisissa koulun ja muun arjen vuorovaikutustilanteissa sekä vahvistamaan kuuntelun ja kuullun ymmärtämisen taitojaan

T2 Harjaannuttaa ja rohkaista oppilasta kertomaan ajatuksistaan ja tunteistaan ja keskustelemaan erilaisista aiheista sekä vahvistamaan niissä tarvittavaa sanastoa ja ilmaisua

T3 Kannustaa oppilasta vahvistamaan kielellistä ja kehollista ilmaisurohkeutta ja mielikuvitusta ohjaamalla oppilasta osallistumaan ja ilmaisemaan itseään kokonaisvaltaisesti, myös draaman keinoin


TEKSTIEN TULKITSEMINEN

T4 Innostaa ja ohjata oppilasta lukutaidon oppimiseen ja sana- ja käsitevarannon kartuttamiseen


TEKSTIEN TUOTTAMINEN
T7 Ohjata oppilasta harjoittelemaan käsin kirjoittamisen taitoa ja näppäintaitoja sekä tekstien suunnittelun ja tuottamisen taitoja


KIELEN, KIRJALLISUUDEN JA KULTTUURIN YMMÄRTÄMINEN
T10 Innostaa oppilasta kuuntelemaan ikäkaudelle ja kielitaidolle sopivaa kirjallisuutta ja ohjata oppilasta valitsemaan häntä itseään kiinnostavaa luettavaa sekä opastaa kirjaston käyttöön ja lastenkulttuuriin tutustumiseen


KIELEN KÄYTTÖ KAIKEN OPPIMISEN TUKENA
T12 Auttaa oppilasta rakentamaan myönteistä käsitystä itsestä viestijänä, lukijana, tekstien tuottajana sekä kielenoppijana

T14 Ohjata oppilasta havainnoimaan itseään kielenkäyttäjänä sekä arvioimaan omaa kielenoppimistaan

S2 opetuksen sisällöt vuosiluokalla 1

S2-opetuksen tavoitteena on tukea oppilasta yksilöllisesti niillä suomen kielen osa-alueilla, joilla hänellä on puutteita. Oppimissisällöt valitaan oppilaan senhetkisen kielitaidon perusteella.


S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
:

  • Kohtelias kielenkäyttö: kysymistä, vastaamista, pyytämistä, kertomista, mielipiteen ilmaisua ja tunteista kertomista arjen ja koulun kielenkäyttötilanteissa

  • Kielen havainnointia eri tilanteissa: kohteliaat ilmaukset, mielipide- ja tunneilmaukset, kysymysten rakentaminen, nykyhetki ja mennyt aika kerronnassa

  • Erilaiset viestintätavat: suullinen, kuvallinen, kirjallinen, nonverbaalinen, monimediainen sekä kulttuurinen viestintä

  • Ääntämisen harjoitteleminen

  • Kuullun ymmärtäminen, toisten kuunteleminen ja toisilta viestijöiltä oppiminen

  • Rooli- ja teatterileikkejä sekä muita vuorovaikutusharjoituksia satujen, tarinoiden, lorujen ja tietotekstien käsittelyssä

  • Kuvataiteen, musiikin, käsillä tekemisen, liikunnan hyödyntäminen kielenkäytön maksimoimiseksi

S2 Tekstien tulkitseminen:

  • Kirjaimet ja numerot sekä piste, kysymys- ja huutomerkki käsin ja näppäimistöllä
  • Tavu, sana ja virke
  • Lukemaan oppimisen edistäminen
  • Ajan, järjestyksen ja paikan ilmaiseminen erityisesti kertovissa ja kuvaavissa teksteissä
  • Keskusteleminen tekstien (laaja tekstikäsitys) herättämistä ajatuksista, tuntemuksista ja mielleyhtymistä
  • Erilaisten taivutusmuotojen merkitysten havainnoiminen


S3 Tekstien tuottaminen:

  • Lähiympäristöön ja omaan elämään liittyvien asioiden nimeäminen
  • Sanojen taivuttamiseen tutustuminen
  • Käsin kirjoittamisen ja näppäintaitojen harjoitteleminen


S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen
:

  • Keskusteleminen päivän tapahtumista, kielen ja kulttuurin merkityksestä erilaisissa koulun vuorovaikutustilanteissa ja monenlaisissa kuulluissa ja luetuissa teksteissä
  • Eri kielten ja viestintätapojen havainnointia koulussa, medioissa ja vapaa-ajan tilanteissa
  • Suomalainen tapakulttuuri koulussa ja oppilaan elinympäristössä koulun ulkopuolella
  • Tutustuminen suomalaisiin ja (koulun omien) eri kulttuurien kertomuksiin, leikkeihin ja juhliin
  • Kirjaston palveluihin tutustuminen


S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena
:

  • Erilaisten mallien tarjoaminen kouluun ja oppimiseen liittyviä kielenkäyttötilanteita varten
  • Tutustuminen eri oppiaineiden teksteihin (laaja tekstikäsitys)
  • Yksinkertaiset, eri oppiaineisiin liittyvät tiedonhankintatehtävät itsenäisesti ja ryhmässä
  • Ympäristön havainnointi tulkitsemalla kuvia ja kirjoitettuja tekstejä
  • Tiedon jakaminen toisille
  • Oppilaan oman äidinkielen hyödyntäminen ja arvostaminen oppimisen tukena

S2 opetuksen arviointi vuosiluokalla 1

Lukuvuoden aikana oppilasta ohjataan seuraamaan kielitaitonsa kehittymistä eri osa-alueilla yhdessä asetettujen tavoitteiden pohjalta.

Kiinnitetään huomiota erityisesti arjen tilanteissa tarvittaviin vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoihin suomalaisessa kulttuurissa sekä kuuntelemisen ja kuullun ymmärtämisen taitoon.

Arviointi lukukausien päättyessä:
- Syyslukukaudella (joulu-tammikuussa) arviointikeskustelu, joka pohjautuu opettajan, huoltajan ja oppilaan arviointiin.
- Kevätlukukaudella lukuvuositodistus on sanallinen arviointi ja arviointikeskustelussa mahdollisesti asetettujen tavoitteiden toteutumisen seuranta.