Video
Voimauttava videotyöpaja
Voimauttava videotyöpaja sopisi yhdeksännelle luokalle kuttuuriympäristökasvatuksen päätökseksi. Tämän tehtävän ytimenä on näyttää oma tulkinta omasta lähiympäristöstä.
Videotyöpajaopas kannattaa lukea ennen työpajan aloittamista.
Lastenkulttuuri.fi videotyöpaja
Linkki sisältää Ismo Kiesiäisen ja Mikko Toiviaisen laatiman oppaan tavoitteineen ja tuntisuunnitelmineen videotyöpajojen tekoon. (Julkaistu 2008) Kulttuuriympäristökasvatukseen soveltuu parhaiten Miltä maailma näyttää –työpaja, jonka ohjeet alkavat sivulla 25. Materiaali sisältää lämmittelyn, käsikirjoituksen, kuvaamisen ja katselun reflektointeineen. Mallin mukaan edetessä työpaja kestää kolme oppituntia.
Oppilaat toteuttavat pareittain tai ryhmissä lyhyet videot otsikolla “Miltä (kotikaupungin nimi) näyttää?” Tavoitteena on oppia tekemään havaintoja ja jakamaan ne muiden kanssa. Työpajassa korostuu oppilaan rooli osana asuinympäristöään ja oikeus omaan näkemykseen muiden tekemästä maailmasta. Työpajassa pohditaan myös faktan ja fiktion kysymystä: millainen on oikea kuva maailmasta?
Esimerkiksi Mun Pudasjärvi -video YouTubessa
Muita esimerkkejä kulttuuriympäristöistä tehdyistä videoista YouTubesta:
Yläkouluikäisten maahanmuuttajanuorten tekemä video Kierikki-keskuksesta
YouTube –blogi, tubettaja Jenni Kuru, video Turkansaaren ulkomuseosta