6.3 Oppimisen ja osaamisen arviointi lukuvuoden aikana
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Perusopetuksessa arviointi kohdistuu oppilaan oppimiseen ja osaamiseen. Oppimisen arviointi liittyy oppimisprosessin ohjaamiseen ja siitä annettavaan palautteeseen. Osaamisen arviointi puolestaan kohdistuu oppilaan tiedollisen ja taidollisen osaamisen tasoon. Oppilaan oppimista ohjataan ja osaamista arvioidaan aina suhteessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa eri oppiaineille määriteltyihin ja paikallisessa opetussuunnitelmassa vuosiluokittain täsmennettyihin tavoitteisiin.
Oppilaan osaamisen arvioinnissa käytetään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä, tavoitteista johdettuja arviointikriteereitä eri vuosiluokkien päätteeksi annettavassa arvioinnissa ja päättöarvioinnissa.
Laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden saavuttamista ei arvioida oppiaineista erillisinä. Kun opettaja toteuttaa arvioinnin oppiaineiden tavoitteiden ja kriteereiden mukaisesti, tulevat myös laaja-alaisen osaamisen tavoitealueet arvioiduiksi.
Jos erityistä tukea saava oppilas opiskelee oppiaineen yleisen oppimäärän mukaisesti, oppilaan suorituksia arvioidaan suhteessa yleisen oppimäärän tavoitteisiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä arviointikriteerejä käyttäen.
Yksilöllistetyn oppimäärän mukaan yhdessä tai useammassa oppiaineessa opiskelevien oppilaiden suorituksia arvioidaan näissä oppiaineissa suhteessa henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS) määriteltyihin hänelle yksilöllisesti asetettuihin tavoitteisiin eikä osaamisen tason määrittelyssä käytetä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjä arviointikriteerejä.
Kunnan OPS-sisältö
Uuraisten kunnan opetussuunnitelmaratkaisut
Oleellista on oppimisen tavoitteiden selvittäminen opintojakson alussa oppilaille, oppilaiden itse- ja vertaisarviointitaitojen kehittäminen ja palaute. Oppilas on aktiivinen toimija tavoitteiden asettamisessa ja arvioimisessa yhdessä opettajan kanssa: keskustellaan mitä ja miten opiskellaan, millaisia tavoitteita oppilailla on ja mitä pitäisi vielä oppia. Huoltajan osallisuus on tärkeää.
Arvioinnin kohteita
- osaaminen ja oppimisen edistyminen
- vahvuudet
- kehittämisen kohteet
- käyttäytyminen
- työskentely
Itsearvioinnit ja lukuvuosiarviointi tallentuvat Wilmaan.
Arviointi toteutetaan itse-, pari- ja vertaisarviointina sekä opettaja-arviointina.
Itsearvioinnit
Itsearviointitaitojen tarkoituksena on tukea oppilaan itsetuntemuksen kasvua ja opiskelutaitojen kehittymistä. Tavoitteena on, että oppilaan itsetunto ja myönteinen minäkuva oppijana sekä osallisuuden tunne vahvistuvat. Itsearviointitaitojen kehittymisen myötä oppilas oppii myös tiedostamaan omaa edistymistään ja oppimiselle asetettuja tavoitteita sekä asettamaan itse opiskelulleen tavoitteita ja säätelemään oppimisprosessiaan.
Itsearviointitaitojen kehittyminen on koko kouluaikainen prosessi, joka alkaa ensimmäisenä kouluvuotena. Aluksi oman työskentelyn arviointi kohdistuu rajattuun oppimisosioon. Taitojen karttuessa oppilas totutetaan tarkastelemaan työn tuloksellisuutta erilaisissa työtehtävissä. Tätä prosessia opettaja tukee säännöllisellä palautteen antamisella.
Itsearviointia toteutetaan kaikilla luokilla ja oppiaineiden sisällä tarvittavassa määrin.
Itsearvioinnit toteutetaan yleisopetuksessa vähintään kaksi kertaa lukuvuoden aikana, joista toinen ennen arviointikeskustelua ja toinen kevätlukukauden loppupuolella.
Luokat 1-2
Itsearviointi tehdään kunnan yhteisellä paperilomakkeella. Itsearviointilomake
Luokat 3-6
Itsearviointi tehdään Wilman lomakkeella.
Luokat 7-9
Aineenopettaja antaa oppilaan itsearvioinnista palautteen kerran kevät- ja kerran syyslukukaudella oppituntien puitteissa.
Arviointikeskustelu
Vuosiluokilla 1-6 käydään arviointikeskustelu, joka pohjautuu jatkuvaan arviointiin ja tehtyihin itsearviointeihin. Arviointikeskustelussa läsnä ovat lähtökohtaisesti oppilas, huoltaja ja luokanopettaja/-luokanohjaaja. Arviointikeskustelussa tulee huomioida kaikkien osapuolten näkemyksiä. Arviointikeskustelussa keskustellaan oppilaan koulunkäynnistä ennakkoon tehtyjen arviointien pohjalta ja asetetaan 1-3 oppiaineisiin, käyttäytymiseen tai työskentelyyn liittyvää tavoitetta kevätlukukauden opiskelulle. Tavoitteet kirjataan Wilmaan ja niiden toteutumista arvioidaan ennen lukuvuoden päättymistä oppilaan kanssa käydyssä keskustelussa.
Yläkouluissa arviointikeskustelut velvoitetaan toteuttamaan 7. vuosiluokalla luokanvalvojatapaamisena oppilaan oppimisen kannalta keskeisistä aiheista marras-helmikuun aikana. Luokanvalvojatapaamisia toteutetaan vuosiluokilla 8 ja 9 tarpeen mukaan.
Lukuvuosiarviointi
Vuosiluokat 1- 3
- oppiaineet arvioidaan suoritettu / hylätty.
- Lisäksi liitteenä käytetään neliportaista sanallista arviointia:
- 1-2-luokilla arvioidaan edistymistä suomen kielessä ja kirjallisuudessa, matematiikassa ja käyttäytymisessä.
- 3. luokalla arvioidaan edistymistä suomen kielessä ja kirjallisuudessa, matematiikassa, ympäristöopissa, englannissa ja käyttäytymisessä.
- 1.luokan arviointi liite, 2. luokan arviointiliite, 3. luokan arviointiliite
Vuosiluokat 4 - 9
- kaikki oppiaineet ja käyttäytyminen arvioidaan numeroin.
- 6. luokan lukuvuosiarviointi toteutetaan perusopetuksen opetussuunnitelman arviointikriteerien mukaisesti. Perusopetuksen arvosanakriteerit 6. luokan päätteeksi.
Vuosiluokat 7-9
7-9 -luokilla annetaan numeerinen arviointi sekä syys- että kevätlukukaudella. Lisäksi 7. luokan aikana (sekä 8. ja 9. luokan aikana tarvittaessa) pidetään luokanvalvojan tapaaminen.
Opinto-ohjaaja tapaa oppilaat vähintään kerran joka vuosi 7-9 -luokilla ohjaus- ja arviointikeskustelussa. Lisäksi OPS:ssa painotetaan itsearviointia sekä vertaisarviointia. Opettaja ohjaa oppilaita vertaisarviointiin eri oppiaineissa. Oppilaat voivat arvioida esimerkiksi toistensa tuotoksia tai työskentelyä.
Osaamisen näytöistä ja kuvauksista opettaja kokoaa lukuvuositodistukseen kannustavimmat ja realistisimmat. Lisäksi jotkin oppiaineet (opinto-ohjaus ja valinnaiset lyhytkurssit) arvioidaan muodossa hyväksytty/hylätty.
Itsearvioinnit, arviointikeskustelut ja lukuvuosiarviointi tallentuvat Wilmaan.