Ajankohtaista
LIIKENNEJÄRJESTELYT KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KOULURAKENTAMISEN AIKANA
Uuden koulun rakentaminen alkaa marraskuun aikana. Koulurakennuksen on tarkoitus olla valmis 1.4.2027 ja se kalustetaan ja otetaan käyttöön 1.8.2027. Vanha koulu puretaan heti, kun lukuvuosi 2026-2027 on päättynyt ja sen jälkeen alkaa pihan rakentaminen.
Rakennustyöt muuttavat joiltakin osin koulukeskuksen alueen paikoitus- ja liikennejärjestelyjä. Alla olevasta kartasta näkyy aidattava työmaa-alue (punainen viiva).
1. Parkkialue Kilpukan päädystä jää rakennustyömaan alueelle, joten sitä ei enää käytetä työmaan alettua.
- Koulun henkilökunta pysäköi autonsa Koivukodin, Salmenrannan ja terveysaseman parkkialueille.
- Kilpukan ja koulun iltakäyttäjät ja kirjaston käyttäjät pysäköivät autonsa kirjaston takana olevalle parkkialueelle.
- Kaukalon käyttäjät pysäköivät autonsa kirjaston takana olevalle parkkialueelle. Vanhan skeittirampin alueelle voi pysäköidä työmaan hiljennyttyä arkisin yleensä klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin.
- Isommissa tilaisuuksissa, kuten koulun juhlat, voidaan parkkialueena käyttää koulun ja kirjaston välistä piha-aluetta.
2. Koulutietä käytetään työmaaliikenteen kulkuväylänä, joten saattaa tulla lyhytaikaisia hetkiä, jolloin kirjaston takana olevalle parkkipaikalle ei pääse Koulutien kautta, esim. varhaiskasvatuksen ja koulun saattoliikenne. Tällöin parkkipaikalle voi kulkea koulun liittymän kautta (vihreä nuoli).
3. Koulukeskuksen huolto- ja tavarankuljetusreitit ovat lähes entisellään. Koulun taakse joudutaan työmaan alettua peruuttamaan tavaraa tuotaessa ja jätteitä noudettaessa, mutta koulun takana oleva alue ei ole rakennustyömaan aikana välituntikäytössä.
4. Työmaa-alueelle on pääsy asiattomilta kielletty koko rakentamisen ajan!
5. Vältetään turhaa liikkumista koulukeskuksen alueella rakentamisaikana arkisin klo 7-16 (välillä myöhempäänkin).
KANNETAAN KAIKKI OMA VASTUUMME TURVALLISUUDESTA RAKENTAMISEN AIKANA!
