Yhteishaku 2021

Yhteishaku 2021 perustiedot (FAQ)
Peruskoulun ysiluokkalaisen opovuosi huipentuu yhteishakuun.
Alkamassa on uusi ja mukava elämänvaihe ja samalla aiempaa itsenäisempi rooli opiskelijana. Monelle valintatilanne aiheuttaa myös jännitystä, johon auttaa esimerkiksi asiasta puhuminen niin kotiväen, ystävien kuin opon ja koulun muidenkin aikuisten kanssa.
2. asteen yhteishaku 23.2-23.3.2021
Harjoittelemme hakua koulussa (demo-version avulla) ja haun voi tehdä koulussa. Lisätietoa löydät kysymällä opolta tai osoitteesta www.opintopolku.fi.

- Voit merkitä hakemukseensa 1-5 hakutoivetta mieluisuusjärjestyksessä. Valinta koulutukseen tapahtuu aina ylimpään hakukohteeseen, johon hakijan pisteet/keskiarvo riittävät
- Yleisenä pohjakouluvaatimuksena on perusopetuksen oppimäärä (peruskoulun päättötodistus)
- Opiskelijavalinnat tehdään pääosin päättötodistuksen arvosanojen perusteella. Joillekin aloille on myös pääsykoe.
- Haku tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.opintopolku.fi
- Tiedon yhteishaun tuloksista saat aikaisintaan 17.6.2021, opiskelupaikka kannattaa hyväksyä heti, mutta kuitenkin viimeistään 1.7.2021.
- Ammatillinen oppilaitos (ammatillinen perustutkinto)
- Lukio (lukion oppimäärä + ylioppilastutkinto)
- Kaksoistutkinto ammatillinen oppilaitos (ammatillinen perustutkinto + ylioppilastutkinto)
- Perusopetuksen jälkeiset valmistavat koulutukset (Kymppiluokka, VALMA, TELMA)
- Vaikka oppisopimuskoulutus, kansanopistojen yleissivistävä tai vapaan sivistystyön koulutus ei kuulu yhteishakuun, voit silti hakeutua opiskelemaan myös niihin erillisten hakujen kautta. Kysyy lisää opolta.
Harjoittelemme hakua koulussa (demo-version avulla) ja haun voi tehdä koulussa. Lisätietoa löydät kysymällä opolta tai osoitteesta www.opintopolku.fi.
Yhteishakuinfo
Toisen asteen yhteinen vanhempainilta (lukio ja ammatillinen koulutus) järjestetään 19.1.2021 klo 18.00 alkaen Kuopion Musiikkikeskuksen isossa salissa. Paikalle saliin otetaan 300 henkilöä, mutta tilaisuus striimataan kaikille verkon välityksellä.
2020 Riistaveden koulun huoltajien yhteishakuinfo 18.12.2020. Yhteishakuinfon materiaalit löydät alapuolelta ja linkin tallenteeseen saat opolta.
2020 Riistaveden koulun huoltajien yhteishakuinfo 18.12.2020. Yhteishakuinfon materiaalit löydät alapuolelta ja linkin tallenteeseen saat opolta.
- Yhteishaku 2021 -Niina Kallio, opo Riistavesi, Yhteishaku.pdf
- Ammatilliset opinnot - Anne Parkkonen, opo Savon ammattiopisto, Ammatilliset opinnot.pdf
- Lukio-opinnot -Anne Siven, opo Kallaveden lukio, lukio-opinnot.pdf
- Kulttuurialan opinnot -Niina Kapanen, opo Ingmanedu, Kulttuurialan opinnot
Kuopion alueen ammatilliset oppilaitokset
Ammatilliset opinnot tarjoavat perusammattitaidon ja pätevyyden valitsemaasi ammattialaan. Opiskelu tapahtuu koulun ohella oikeilla työpaikoilla ja sisältää paljon tekemällä oppimista. Ammatillinen perustutkinto antaa mahdollisuuden jatkaa opintoja myös ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Erilaisiin ammatillisiin tutkintoihin voit tutustua esimerkiksi osoitteissa: www.opintopolku.fi sekä www.ammattiosaaja.fi.
Ammatillisiin opintoihin on mahdollista yhdistää myös ylioppilastutkinnon suorittaminen, jolloin puhutaan kaksoistutkinnosta.
Kuopion alueen ammatillisia oppilaitoksia:
Ammatillisiin opintoihin on mahdollista yhdistää myös ylioppilastutkinnon suorittaminen, jolloin puhutaan kaksoistutkinnosta.
Kuopion alueen ammatillisia oppilaitoksia:
- Savon ammattiopisto (Sakky), www.sakky.fi
- Ingmanedu -kulttuurialan ammattioppilaitos, www.ingmanedu.fi
- Palvelualan opisto Kuopio, www.paok.fi
- Ammattiopisto Luovi -ammatillinen erityisoppilaitos, www.luovi.fi
- Portaanpään kristillinen opisto, www.portaanpaa.fi
- Pohjois-Savon opisto, www.psko.fi
- Yläsavon ammattiopisto, www.ysao.fi
- Kuopion konservatorio, www.kuopionkonservatorio.fi
Kuopion alueen lukiot
Lukiokoulutus antaa hyvät valmiudet hakeutua jatko-opintoihin korkea-asteelle (ammattikorkeakoultu ja yliopistot). Lukio-opinnot painottuvat teoreettisiin aineisiin ja monet lukioaineet ovatkin tuttuja jo peruskoulusta. Kuopion alueella toimii kuusi päivälukiota sekä aikuislukio.
Kaikissa Kuopion lukioissa voit suorittaa saman lukion oppimäärään ja ylioppilastutkintoon liittyvät opinnot. Osalla lukioista on yleislinjan lisäksi erityislinja, lisäksi lukioilla on myös omia painotuksia, joista löydät tarkempaa tietoa lukio-oppaasta, lukioiden kotisivuilta (linkit alla) sekä www.haelukioon.fi -sivustolta.

- Juankosken lukio
- Kallaveden lukio
- Kuopion klassillinen lukio (Klassika)
- Kuopion Lyseon lukio
- Kuopion Taidelukio Lumit
- Nilsiän lukio
- Kuopion aikuislukio
- Kuopion Taidelukio Lumit on musiikin, tanssin ja ilmaisun erikoislukio
- Kuopion klassillisessa lukiossa toimii urheilulukio ja
- Kuopion Lyseon lukiossa kansainvälinen IB-lukio.
Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus
Ammatillisten opintojen ja lukio-koulutuksen lisäksi voit hakea yhteishaussa valmentaviin koulutuksiin. Jos pohdit vielä, mille alalle hakeutuisit, haluat korottaa peruskoulun arvosanojasi tai kehittää opsikelutaitojasi, voisi valmentava koulutus olla sinun suuntasi.
VALMA (Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus) vahvistaa mahdollisuuksiasi suunnata ammatilliseen koulutuksee, Koulutuksen aikana pääset myös kokeilemaan ammatillisia opintoja käytännön työelämässä ja voit siirtyä suorittamaan perustutkintoa myös jo lukukauden aikana.
TELMA (Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus) on suunnattu opiskelijalle, joka tarvitsee vamman tai sairauden vuoksi yksilöllistä, laaja-alaista ja monipuolista erityistä tukea. Myös TELMA-koulutuksessa suuntana on usein ammatillisen tutkinto sekä hyvät eväät itsenäiseen arkeen ja elämään.
VALMA ja TELMA -opintoja Kuopiossa tarjoavat Savon ammattiopisto sekä Ammatillinen erityisoppilaitos Luovi.

- VALMA ja TELMA -koulutukset Savon ammattiopisto, Lue lisää tai Katso video
- VALMA ja TELMA -koulukset Luovi, Lue lisää tai Katso video
Valinnan tueksi
Omannäköisen koulutusvalinnan tekemiseen kannattaa käyttä aikaa ja perehtyä tarjolla olevaan tietoon eri ammattialoista ja oppilaitoksista. Koulutusvalintaa voi lähestyä useammasta näkökulmasta. Tärkeintä on miettiä, mikä juuri sinulle on tärkeää ja millaisten asioiden parissa haluat viettää aikaasi. Tietoa valinnan tueksi löydät alapuolelta Sinun ammattisi -tietopankista.
Näkökulmia ammatinvalintaan:
Näkökulmia ammatinvalintaan:
- Kiinnostavat työtehtävät ja mahdollisuus käyttää omia vahvuuksia
- Hyvä palkkaus
- Mahdollisuus tehdä tärkeitä juttuja
- Hyvät työllisyysnäkymät
- Hyvä työskentelyilmapiiri