Minä ryhmän jäsenenä

Olen aina ollut ryhmätöistä kahta eri mieltä, toisaalta pitänyt ja toisaalta en. Alakoulussa ja yläkoulussa ryhmätyöt olivat usein aika turhauttavia. Ryhmässä oli kivaa nauraa ja pelleillä, mutta tehtävien suorittaminen ei aina sujunut. Kympin tytölle oli vaikeaa hyväksyä se ajatus, että omaan suoriutumiseen ja arvosanaan vaikutti muiden ryhmäläisten välinpitämättömyys ja laiskuus. Usein tehtävien suorittamisesta joutuikin itse kantamaan lopulta suurimman vastuun. Lukiossa ja yliopistossa tilanne on kuitenkin muuttunut. Pidän edelleen myös itsenäisistä tehtävistä, mutta yksinäisen puurtamisen rinnalle kaipaa myös muuta. Ryhmissä on parasta vaihtaa ajatuksia muiden kanssa ja saada uusia näkökulmia eri aiheisiin. Yhteisöllisyys ja työmäärän jakaminen säästävät paljon voimavaroja. Muille opettaminen on myös itselle erityisen tehokas oppimisen muoto. Henkilökohtaisesti tärkeimmät ja opettavaisimmat ryhmäkokemukset olen kuitenkin saanut musiikin kautta. Orkestereissa ja kuoroissa yhteyden muiden ryhmäläisten, sekä johtajan kanssa on oltava täydellinen. Nämä ryhmät eivät voi koostua yksittäisistä ihmisistä, jotka keskittyvät vain omaan osuuteensa. On elettävä ja hengitettävä yhtenä yksikkönä. 

Milloin ryhmällä sitten on oppimista edistävä vaikutus? Yhteen hiileen puhaltaminen ja muiden ryhmäläisten kannustaminen, tukeminen ja kuunteleminen ovat mielestäni tärkeimpiä. Ryhmässä on oltava luotettava ja turvallinen olo, jotta omien ajatusten jakaminen on mahdollista. Tästä puhuu myös Tiina Nikkola artikkelissaan “Miksi ryhmä ei ryhdy työhön”. Erityisesti toisilleen vieraassa “aloittavassa” ryhmässä jäsenten on pystyttävä tyydyttämään perustarpeitaan, joita ovat mm. hyväksytyksi tuleminen ja läheisyys. Myös motivaatio ja innostus annettua tehtävää kohtaan on mielestäni tärkeä oppimista edistävä lähtökohta. Ryhmätyöstä saa parhaimmat hyödyt irti silloin, kun kaikki jäsenet ovat kiinnostuneita aihetta kohtaan ja ajatuksia on paljon jaettavaksi. 

Nikkola mainitsee artikkelissaan myös sen, miten tärkeää on tarkastella ryhmää myös sen koostavien yksilöiden näkökulmasta. Hän mainitsee yhdeksi merkittäväksi tekijäksi ihmisten omat, usein tiedostamattomat, kiintymyssuhdejärjestelmät. Toisena esimerkkinä Nikkola esittelee ihmisen sipulinomaisena rakenteena, jossa eri kerrosten alta paljastuu aina uusi. Ihminen oppii itsestään jatkuvasti uusia tunteita ja suojautumismekanismeja. Toisen ihmisen tunteisiin puuttuminen ulkopuolelta ei siis ole kannattavaa, Nikkola mainitsee. Siksi ryhmässä on tärkeää ymmärtää tunteiden olevan läsnä jatkuvasti, mutta jätettävä ne jokaisen omalle vastuulle. 

Yksilöt ottavat ryhmissä myös erilaisia rooleja itselleen. Tunnistan itsessäni monia erilaisia rooleja, jotka vaihtelevat ryhmän mukaan. Omaksun johtajan roolin silloin, jos ryhmästä ei löydy ketään muuta vapaaehtoista. Koen olevani kuitenkin hyvin mukautuva ihminen, enkä koe olevani ns. käskyttäjä tyyppiä. En pelkää jakaa ajatuksiani, mutta olen myös hyvä kuuntelija. Nostan tärkeimmäksi vahvuudekseni ryhmätyöskentelyssä sen, että lähtökohtaisesti nautin ihmisten kanssa työskentelystä ja koen olevani siinä hyvä. Saan muista voimaa ja energiaa omaan tekemiseen. Rakastan yhteisiä keskusteluja ja uusien näkökulmien löytämistä. Pyrin ymmärtämään eriävät mielipiteet ja oppimaan niistä jotain uutta, sillä asioilla on aina monta puolta. Uusissa ryhmissä uusien ihmisten kanssa saatan aluksi olla hieman ujo ja miettiä sanottavaani liian tarkasti niin, että tilanne menee ohi. Tässä haluaisin vielä rohkaistua.