Hyvinvointi ja turvallinen arki
Hyvinvointi ja turvallinen arki
Tietolassa oppilaille luodaan myönteinen oppimisympäristö, jossa toimitaan yhdessä, kuitenkaan unohtamatta oppilaiden yksilöllisiä tarpeita ja oppimisedellytyksiä. Koulun käytännöt ovat joustavia ja mahdollistavat monipuolisen toiminnan.
Koulumme toimintaa ohjaa avoimuus ja keskinäinen vuorovaikutus sekä yhteisömme jäsenten kesken että suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Oppilailla on yhdenvertainen mahdollisuus saada ohjausta sekä tukea kehitykseensä ja oppimiseensa sekä yksilöinä että ryhmän jäseninä. Aukotonta ja kaikkiin eteen tuleviin tilanteisiin ohjeenantavaa säännöstöä on kuitenkin mahdotonta laatia, joten jokaisen aikuisen tulee pyrkiä ratkomaan vastaantulevat asiat tilanteeseen sopivalla aikuisella harkinnalla.
Yhteisössä arvostetaan hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä. Kiusaamista, väkivaltaa, rasismia tai muuta syrjintää ei hyväksytä ja epäasialliseen käytökseen puututaan. Liikkuminen sekä mielen hyvinvointia edistävät yhteiset toiminnat ovat luonteva osa jokaista koulupäivää. Painopistealueet vaihtuvat vuosittain.
Yhteisössämme näkyy suvaitsevaisuus, joka nousee seuraavista toimintatavoista:
- itsensä ja muiden arvostaminen
- ympäristöstä huolehtiminen
- avuliaisuus
- rehellisyys
- vastuunottaminen omista tekemisistään
Koulussamme järjestetään lukuvuosittain erilaisia juhlia ja tapahtumia. Kutsumme huoltajia ja koulussamme ruokailevia senioreita suurimpiin juhliin ja koulupäivään sijoittuviin tapahtumiin. Opettajaparit järjestävät ja suunnittelevat tilaisuudet. Tehtäväjaosta sovitaan suunnittelupäivänä elokuussa. Koulunkäyntiavystajilla ei ole tapahtumien suunnittelu- tai toteutusvastuita, sillä heidän työaikansa menee oppiastyöskentelyssä.
- Koulumme juhlia ovat mm adventtikirkko, itsenäisyyspäivä, joulujuhla (esiintymisvuorossa parittomat), Runebergin päivä ja laskiainen, ystävänpäivä, Hyvän olon viikko 8, Lava on vapaa –tilaisuudet, pääsiäinen, vappu, kevätkirkko, kevätjuhla (parilliset). Joulumyyjäiset ja kevätnäyttely järjestetään vuorovuosin siten, että parillisina vuosina on joulumyyjäiset, jolloin joulujuhlaa ei järjestetä. Koulun oppilaat muodostavat oppilaskunnan. Joka lukuvuosi valitaan jokaisesta luokasta ja koulussamme toimivan esiopetusryhmän keskuudesta yksi oppilas oppilaskunnan hallitukseen edustamaan luokkaansa. Oppilaskunta kehittää koulun toimintoja ja ympäristön viihtyisyyttä. Oppilaskunnan tehtävänä on järjestää ohjelmaa koko koulun yhteisiin teemapäiviin. Nimetty opettaja ohjaa oppilaskunnan toimintaa.
- Integroinnin periaatteet A) Jokainen erityisluokan oppilas, joka hyötyy yleisopetusintegraatiosta, saa sitä riippumatta järjestelyjen ongelmista. Jos oppilaan HOJKS:ssa mainitaan jonkin oppiaineen kohdalla yleisopetusintegraatio parhaaksi vaihtoehdoksi, oppilaalla on oikeus siihen. B) Samanaikaisopetuksen lisäämistä niin, että erityisluokan ja yleisopetusluokan oppitunteja voidaan järjestää samanaikaisesti, jolloin kaksi opettajaa opettaa ryhmää samanaikaisesti. C) Vastavuoroisuuden periaate: Pienluokasta yleisopetukseen tapahtuvan integroinnin myötä vapautuva ’paikka’ käytetään yleisopetuksen luokan oppilaan hyödyksi. Integroinnin esteenä voi olla vain oppilaan etu, myös yleisopetuksen luokan oppilaan etu otetaan huomioon. Integraatiojärjestelyt suunnitellaan erityisluokanopettajien esitysten mukaisesti HOJKS:ssa, jonka integraatiokirjauksista puhutaan ensin rehtorin kanssa. Myös integraatio toimivuutta arvioidaan säännöllisesti.
Oppilailla tulee olla turvallinen olo koulussa. Oppilaan kouluun saapumatta jättäessä opettaja selvittää heti, missä oppilas on, soittamalla huoltajalle. Kiusaamiseen ja epäasialliseen käyttäytymiseen puututaan välittömästi keinoilla, jotka muistuttavat KiVa Koulu -ohjelman keinoja. Kaksi kertaa vuodessa tehdään kiusaamiskysely kaikille oppilaille ja käsitellään viipymättä esille nousevat kiusaamistapaukset. Koulussamme toimii Kiva koulu –tiimi, jonka jäsenet ovat samat kuin Kehry:ssä. Kiusaamisen tai väkivallan ehkäisemiseksi tuetaan yhteisöllisyyttä. Esimerkiksi välitunnit kouluissamme on jaettu ikäluokittain, jotta kaikilla olisi mahdollisimmat hyvät leikkimismahdollisuudet ja näin ehkäistään myös mahdollisia kiusaamistilanteita. Lisäksi välitunneilla on paljon aikuisia mukana, jotta välitunnit ovat mahdollisimman turvallisia. Koulussamme Järjestetään iltapäivätoimintaa ja tarjolla on erilaisia vuosittain vaihtuvia kerhoja. Niiden toiminnan alkamisesta informoidaan oppilaita erikseen. Lasten ohjattuun vapaa-ajantoimintaan tarjotaan koulun tiloja.
Seksuaalinen häirintä on rinnastettavissa kiusaamiseen ja siihen suhtaudutaan koulussamme vakavasti. Tutkimusten mukaan tytöt ovat poikia paljon useammin häirinnän kohteina mutta eivät aina.Seksuaalista häirintää ennalta ehkäistään eri oppiaineiden tunneilla puhumalla asiasta. Puutumme pienimpäänkin häirinnän oireeseen näyttääksemme suhtautumisemme. Oppilashuoltoryhmä seuraa tilannetta kaksi kertaa lukuvuoden aikana ja laatii suunnitelmia ennaltaehkäisyyn tilanteiden mukaan. Tapahtuneeseen häirintään puutumme koulun kurinpidollisin keinoin ja olemme yhteydessä lapsi- ja perhepalveluihin, jos asioiden käsittely tai uhrin tai tekijän hoito tai tukeminen sitä vaatii. Kaikkein vakavimmissa tapauksissa otetaan yhteyttä poliisiin. Asianosaisten huoltajien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja jokaiseen tapaukseen suunnitellaan seurantajakso varmistaaksemme tilanteen normalisoitumisen. Seksuaalista häirintää on monenlaista:
• seksuaalisesti vihjailevat eleet tai ilmeet
• epäasialliset seksuaaliset puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset
• epäasialliset seksuaaliset sisällöt eri sosiaalisen median kanavissa, WhatsApp-,Snapchat- yms. viestit, tekstiviestit, sähköpostit, puhelinsoitot
• fyysinen koskettelu ja lähentely
• sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset
• seksuaalirikos kuten raiskaus, sen yritys tai seksuaalinen ahdistelu
Kummioppilastoiminta tukee alakoulun oppilaiden osallisuutta ja kouluviihtyvyyttä. Kummioppilaat auttavat luokan oppilaita tutustumaan kouluun ja luokkatovereihin. Tavoitteena on luoda kouluun yhteisöllisyyttä ja edistää uusien oppilaiden turvallista koulun alkua ehkäisemällä kiusaamista ja yksinäisyyttä. Järjestelyissämme 5.-luokkalaiset ovat esioppilaiden kummeja ja 6.-luokkalaiset 1.-luokkalaisten kummeja.
Koulussamme toimii vanhempainyhdistys Tietolan koulun vanhemmat TIKO, joka järjestää koulutyötä elävöittävää ja tukevaa toimintaa sekä koko perheen ja kouluyhteisön yhteisiä tapahtumia. Tarvittaessa vanhempainyhdistys ottaa kantaa oppilaiden viihtyvyyden ja turvallisuuden puolesta ja hankkii tarvittavia varusteita sekä hoitaa monia käytännön asioita opetushenkilökunnan apuna järjestäen esimerkiksi koulukuvauksen.