Viikko 16

Viikko 16

Tiistaina 18.4 palailimme päiväkotiin pääsiäisenvietosta. Ohjelmassa oli metsäretki pururadalle. Lähdimme etsimään kevään merkkejä. Matkalla näimme leskenlehden ja kuulimme lintujen laulua. Muuten kevään merkit jäivät vielä melko vähäisiksi. Pururadalla kohtasimme jyrkkiä mäkiä ja niitä lapset kiipesivät mielellään ylös uudelleen ja uudelleen. Näimme myös Tinttien ryhmän lapsia, jotka olivat tulleet samoille suunnille myös leikkimään. Nähtiinpä ja ihasteltiinpa retkellä myös tuulimyllyjä.

Keskiviikkona aloittelimme sadutusprojekteja, jotka tällä kertaa tapahtuvat sähköisessä muodossa. Lapset saavat kertoa sadun tai tarinan mistä tahansa haluavat. Satu videoidaan ja lapsi saa päättää tarinalleen vielä taustan, jossa kyseistä satua kertoo. Eräs lapsista aloittikin kertomalla tarinan pienestä dinosauruksesta ja halusi sijoittaa itsensä kahden dinosauruksen kanssa samaan kuvaan. Kun kaikkien tarinat valmistuvat niin lähetämme sitten lapsen oman tarinan vanhempien sähköpostiin myös kotona katseltavaksi ka kuunneltavaksi.

Torstaina vietettiin leikkipäivää ja perjantai kuluikin koko talon yhteisissä lauleloissa. Lauluunsa olivat: Värilaulu, Lintu lensi oksalle, Tule ystäväksi, Metrolla mummolaan, Muotilaulu, Jänis istuu maassa sekä Metsän eläimet. Kaikilla näytti olevan kivaa ja välillä sai lauluista jopa omaa esiintymisroolia.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä