Viikko 23

Viikko 23

Maanantaina päiväkodin työntekijät viettivät pedagogista päivää ja ryhmien lapset olivat yhdistyneenä Niittykujalla. Päivä kului ulkoilun ja sisäleikkien parissa.

Tiistaina ripustettiin suuri paperi aitaan ja lapset saivat käydä maalailemassa siihen! Syntyi hienoa taidetta! Samalla leikittiin ulkona.

Keskiviikkona leivottiin päiväkotiin saapuneiden lasten kanssa tikkupullataikina kohoamaan päivän retkeä varten. Aamupalan jälkeen lähdettiin kohti työväentalon laavua, jossa paistettiin tikkupullia! Jokainen sai paistaa oman pullansa ja kun pulla kypsyi niin herkuteltiin ne mehun kanssa. Pullien jälkeen jatkettiin matkaa hetkeksi vielä metsään leikkimään. Tunnisteltiin puita, nähtiin koivuja, mäntyjä ja kuusia jne. Metsässä lapset keksivät leikkiä aave-leikkiä, jossa juostiin polkua pitkin ja huhuiltiin kovasti.

Torstaina oli melkoinen sadepäivä, mutta se ei ulkoilua ja leikkejä pihalla haitannut, päinvastoin. Syntyi kivoja leikkejä vesilätäköiden ympärille ja kovin innostuivat lapset myös vedellä maalailemaan seinään kuvioita. Torstaina vietettiin myös yhden pojan syntymäpäiväjuhlia ja lauleskeltiin hänen toivelaulujaan: tuiki tuiki tähtönen, leipuri hiiva ja popsi popsi porkkanaa.

Perjantaina oli ohjelmassa laulua ja musisointia rytmisoittimilla. Näiden lisäksi oli taas yhden toisen pojan syntymäpäiväjuhlien vuoro! 😊