Pelastussuunnitelma

Yläasteen pelastussuunnitelma

OPPILAITOKSEN PELASTUSSUUNNITELMA

 

Humppilan yläaste

Eedenintie 1

31640 Humppila

 

1 Mikä on pelastussuunnitelma ja miksi se tehdään?

 

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on avustaa oppilaitoksen vastuuhenkilöitä, henkilökuntaa ja oppilaita tulipalojen, onnettomuuksien ja muiden vaaratilanteiden ennaltaehkäisyssä ja niihin läheisesti liittyvien henkilöturvallisuusriskien poistamisessa. Suunnitelmassa annetaan ohjeita niistä ensitoimenpiteistä, joihin tulee ryhtyä vaara- tai onnettomuustilanteen sattuessa. Pelastussuunnitelma tulee tarkistaa vuosittain tai oleellisten kohdetietojen muuttuessa muulloinkin.

 

Pelastuslain edellyttämän pelastussuunnitelman laatiminen on tärkeä osa turval­lisuuteen liittyvien toimenpiteiden suorittamisessa. Se ei ole kuitenkaan ainut ja riittävä toimenpide todellisen turvallisuustilanteen parantamiseksi. Pelastussuunnitelman myötä on tarvittaessa parannettava turvallisuuteen liittyviä rakenteellisia järjestelyjä, hankittava vaaratilanteissa tarvittavaa materiaalia ja pidettävä se toimintakuntoisena, koulutettava turvallisuushenkilöstöä toimimaan erilaisissa vaaratilanteissa, perehdytettävä koko henkilöstö turvallisuustoimintaan ja sisällytettävä turvallisuusasiat uusien työntekijöiden perehdyttämiskoulutukseen sekä ylläpidettävä turvallisuusasioiden tietotaitoa säännöllisin väliajoin toistettavilla koulutus-, harjoitus- ja perehdyttämistilaisuuksilla.

 

Toimiva ja hyvin hoidettu omatoiminen varautuminen vaaratilanteisiin edellyttää, että turvallisuuteen liittyvät asiat ovat osa jokapäiväistä toimintaa, turvallisuuteen liittyvistä asioista huolehditaan joka hetki ja pelastussuunnitelma pidetään ajan tasalla päivittämällä se säännöllisin väliajoin.

 

Viranomaiset myös valvovat turvallisuusjärjestelyjen toteuttamista antamalla asiaan liittyviä määräyksiä, tarkastamalla suoritettavien toimenpiteiden turvallisuusjärjestelyjä, suorittamalla säännöllisin väliajoin tarkastuksia, antamalla lausuntoja, neuvontaa ja opastusta.

 

Tämä pelastussuunnitelma on malli oppilaitoksen pelastussuunnitelmasta. Paras pelastussuunnitelma syntyy kokoamalla tietoja ja tekemällä oppilaitokselle "oma pelastussuunnitelma". Pelastussuunnitelma ei ole koskaan valmis, vaan se päivittyy ja kehittyy vuosittain.

 

Pelastussuunnitelman päätehtävä on antaa opettajille, muulle henkilökunnalle ja oppilaille valmiuksia toimia poikkeustilanteissa. Pelastussuunnitelma laaditaan oppilaitoksen käyttöön, ei pelastuslaitokselle.

 

 

2 Oppilaitoksen tiedot

 

Oppilaitos:

Humppilan yläaste

Oppilaiden lkm:

79

Osoite:

Eedenintie 1, 31640 Humppila

 

Yhteystietoja

 

Yleinen hätänumero  112

Forssan sairaala 03 4191 2010

Humppilan terveysasema 03 4191 2101

Humppilan hammashoitola  03 4191 2541

Myrkytystietokeskus  09 471977

Taksi  106 2500

Tapio Jortikka 040 088 5994

Humppilan kiinteistöpalvelu  0400 4854 14

Sähköviat/ Elenia oy  020 690911

Lämpöviat/ Humppilan Kaukolämpö oy 040 505 6745 tai 0400 488919

Vesilaitoksen vikailmoitukset /päivystys 050 407 5004 tai Kalle Aalto 050 5706460

 

2.1 Automaattinen paloilmoitin

 

Automaattinen paloilmoitin on laitteisto, joka antaa automaattisesti ja välittömästi ilmoituksen alkavasta palosta. Laitteisto välittää tiedon hätäkeskukseen, joka puolestaan lähettää palokunnan paikalle. Laitteiston hälyttäessä tulee joka tapauksessa soittaa myös hätäkeskukseen jotta voidaan varmistua siitä, että hälytys on mennyt perille sekä antaa lisätietoja tilanteesta. Paloilmoitin antaa myös ilmoituksen sen toimintavarmuutta vaarantavista vioista. Kiinteistön koulutettu paloilmoittimen vastuullinen hoitaja voi tarvittaessa perehdyttää henkilökuntaa laitteen ominaisuuksiin.

 

Paloilmoitinkeskuksen sijainti: Keittiön tuulikaappi



Kuva 1 Paloilmoituspainike



 






















2.2 Palovaroitinjärjestelmä

 

Palovaroitinjärjestelmä antaa alkavasta palosta hälytyksen kiinteistössä oleville. Palovaroitinjärjestelmä ei välitä viestiä eteenpäin hätäkeskukseen. Hätäkeskukseen on tarvittaessa tehtävä erillinen hätäilmoitus puhelimitse.

 

Oppilaitoksessa on palovaroitinjärjestelmä Kyllä ☒ Ei ☐

 

Palovaroitinjärjestelmän keskuksen sijainti: Keittiön tuulikaappi

 

2.3 Savunpoisto

 

Tulipalossa syntyvät savu ja kaasut ovat hyvin myrkyllisiä ja ne levittävät myös tulipaloa. Jotta tulipalo saataisiin nopeasti hallintaan, on savukaasut tuuletettava tulipaloa sammuttaessa. Savunpoisto suoritetaan palokunnan toimesta joko avattavien savunpoistoluukkujen tai savunpoistopuhaltimien avulla.

 

2.4 Ilmanvaihdon hätäpysäytyskytkin

 

Kiinteistön ilmanvaihto tulee pysäyttää silloin, kun rakennuksessa on tulipalo, jotta savukaasut eivät pääse leviämään kiinteistössä. Ulkohälyttimellä annetun yleisen vaaramerkin yhteydessä tulee ilmanvaihto myös pysäyttää.

 

Hätäpysäytyskytkimen sijainti: Keittiön tuulikaappi

Kuva 2 Ilmanvaihdon hätäpysäytyskytkin

 


















2.5 Kuulutusjärjestelmä

 

Tieto oppilaitosta uhkaavasta vaarasta saadaan välitettyä oppilaitoksen tiloihin kuulutusjärjestelmällä. Oppilaitoksen henkilökunta tulee perehdyttää kuulutusjärjestelmän käyttöön.

 

Kuulutuspisteen sijainti: Keskusradiohuone opettajainhuoneen yhteydessä

 

2.6 Väestönsuoja

 

Sijainti: Rakennuksen pohjoispäädyssä pukusuojatiloina toimivat tilat.

Suojaluokka: S1

Suojapaikkoja: 120

Pinta-ala: 44,8 m2

 

Väestönsuoja ja sen varusteet on pidettävä hyvässä kunnossa ja ne on tarkastettava määräajoin. Väestönsuojalle on nimettävä vastaava hoitaja. Väestönsuojan tyhjentäminen ja kuntoon saattaminen poikkeusolojen sattuessa on tapahduttava alle 72 tunnissa.

Väestönsuojelua vaativissa poikkeusoloissa noudatetaan aina ensisijaisesti tilannetta johtavan viranomaistahon antamia ohjeita.

 

3 Turvallisuushenkilöstö

 

Oppilaitoksen jokainen työntekijä vastaa omalta osaltaan oppilaitoksen turvallisuuden ylläpidosta. Oppilaitoksen ylimmällä johdolla on kuitenkin erityinen vastuu turvallisuusasioista. Oppilaitoksen johtaja johtaa onnettomuuksia ennaltaehkäisevää työtä yhteistyössä oppilaitokseen mahdollisesti nimettyjen turvallisuusvastaavien kanssa.

 

Oppilaitoksen henkilöstön on hyvä osallistua säännöllisesti sekä ensiapu- että alkusammutuskoulutukseen. Harjoittelemalla osataan toimia oikein ja tehokkaasti yllättäen kohtaavassa vaara- tai uhkatilanteessa.

 

Tärkeitä yhteystietoja:

 

Rehtori: Maria Kemppainen

Puhelinnumero: 044 7064412

 

Ensisijainen varahenkilö: Jesse Kojo

Puhelinnumero: 040 8493507

 

Mahdolliset turvallisuusvastaavat: Jarkko Salmela (Fysiikka-kemia), Juha Peltonen (ATK), Janne Aate (Tekninen työ), Marja Korko (Kotitalous), Johanna Saarinen (Ruokala)

 

Väestönsuojanhoitaja: Maria Kemppainen, Jesse Kojo, Matti Saarenmaa

Puhelinnumero: 044 7064412

 

Kiinteistönhoitaja: Huolto- ja Korjaus Tapio Jortikka

Puhelinnumero: 0449848290

 

 

 

Jokaisen työntekijän vastuulla on ylläpitää työpaikan turvallisuutta!

 

 

 

4 Oppilaitoksen tunnistetut vaaranpaikat ja riskit

 

Riskien ja vaaranpaikkojen tunnistaminen on keskeinen osa pelastussuunnitelmaa ja oppilaitoksen turvallisuuden suunnittelua. Oppilaitoksen normaaliin toimintaan liittyy paljon erilaisia tilanteita, joissa tarkkaavaisuuskaan ei aina riitä estämään vaaran tai vahingon tapahtumista. Voidaksemme estää vahingon toteutumisen tai onnettomuuden sattumisen, on koulun vaaratilanteet tunnistettava ennakolta. Kun vaaratilanteet on arvioitu, voidaan vahinkoja ja vaaratilanteita tehokkaasti ehkäistä ennakolta.

 

 

A - Vaara tai riski

 B – Ennaltaehkäisy

 C – Seuraukset

Tulipalo

Avotulenteko kielletty, tulityöpaikoilla riittävä ohjeistus ja valvonta. Laitteistoissa havaitut viat ilmoitettava viipymättä.

Sammutetaan virta sähkölaitteista työpäivän päätyttyä.

Tupakointi ja tupakointivälineiden tuonti koulun alueelle on kielletty.

Laitoksen tyhjentäminen, mahdollinen sammutus ja tuuletus

Sairauskohtaus

 

Riittävä ensiapu ja lääkintähenkilökunnan paikallekutsuminen.

Tapaturma

Pidetään työpaikan järjestys hyvänä. Annetaan riittävä ohjeistus toimintaan.

 

Väkivaltainen tai uhkaava henkilö

Tarvittaessa lukitaan ulko-ovet ja lukittaudutaan sisään luokkiin.

 

Väkivaltainen oppilas

 

Poistetaan tiloista, ollaan yhteydessä vanhempiin ja tehdään lastensuojeluilmoitus ja ilmoitetaan poliisille.

Päihtynyt oppilas

 

Poistetaan tiloista, ollaan yhteydessä vanhempiin ja tehdään lastensuojeluilmoitus.

Ryöstö tai varkaus

Ei säilytetä arvotavaroita ulkovaatteissa. Pidetään opetustilat lukossa.

Kutsutaan paikalle poliisi.

Räjähdysvaara

Laitteiston riittävä huolto ja kunnossapito. Riittävä ohjeistus.

Laitoksen tyhjentäminen.

Säteilyvaara

 

Siirtyminen väestönsuojaan.

Vesivahinko

Laitteiston riittävä huolto ja kunnossapito. Riittävä ohjeistus.

Suljetaan kiinteistön päävesisulku, sijaitsee lämmönjakohuoneessa.

Liikenne koulun pihalla

Riittävät kieltomerkit ja liikennejärjestelyt.

 

Pommiuhka

 

Laitoksen tyhjentäminen. Kutsutaan poliisi.

 

 

5 Poistumis- ja suojautumisjärjestelyt

 

Poistumisen varalta tulee olla olemassa suunnitelma ja ennalta harjoiteltu toimintamalli. Erityisen tärkeää on voida varmistua siitä, että koulun kaikki oppilaat ja aikuiset ovat kokoontumispaikalla turvassa. Vaaratilanteessa rakennukseen mahdollisesti jääneistä henkilöistä on kerrottava heti hätäkeskukselle tai pelastusviranomaiselle kohteessa.

 

Toiminta luokissa hälytyksen sattuessa:

  • Opetusryhmän opettaja on vastuussa luokastaan.
  • IHMISET ENSIN. Ensin huolehditaan oppilaista ja sen jälkeen mahdollisesta alkusammutuksesta. Opettaja kulkee viimeisenä. Luokasta lähdettäessä suljetaan ikkuna ja ovet.
  • Hälytyksen sattuessa oppilaat tuodaan ensin auloihin (BG –luokka, KL1, Historia, Tekninen ja Kotitalous Kotitalousluokan aulaan, muut opettajainhuoneen aulaan).
  • Vaaratilanteessa kokoonnutaan ulos Rautaringin luo ja pysytään kaukana hälytysajoneuvoista ja pelastushenkilökunnasta.
  • Kunkin luokan opettaja tarkistaa, että kaikki ryhmän oppilaat ovat paikalla.

 

Poistumisharjoituksen vuosittainen järjestäminen antaa paremmat valmiudet toimia hätätilanteessa koulun tyhjentämiseksi! Samalla suositellaan järjestettäväksi myös turvallisuuskävely (kohta 8).

 

Mikäli vaaratilanne uhkaa koulua sen ulkopuolelta, suojaudutaan aina ensisijaisesti sisätiloihin. Välittömästi uhkaavalta kaasu- tai säteilyvaaralta voidaan yksinkertaisin toimenpitein suojautua myös koulun tiloihin.

 

Mikäli koulussa on sellaisia oppilaita, joiden havainto- tai liikuntakyky toimia poikkeustilanteissa on heikentynyt, tähän osioon merkitään myös ne toimenpiteet, joilla kyseisten oppilaiden turvallisuus ja poistuminen varmistetaan. Oppilaitokselle tulee tarvittaessa laatia poistumisturvallisuusselvitys.

 

Henkilöiden ulospääsyn turvaamiseksi ja pelastustoimenpiteiden helpottamiseksi tulee koulun tiloissa osoittaa poistumisreitit merkkivalaistuksella tai jälkiheijastavilla poistumisopasteilla. Merkkivalaistuksen on oltava jatkuvasti toiminnassa. Myös reitit uloskäytäville on opastettava.

 

 

Kuva 3 (Poistumissuuntaa osoittava merkkivalo)

 

 

 

 

 











Jotta saadaan varmuus siitä, että kaikki koulun oppilaat sekä henkilökunta ovat poistuneet rakennuksesta, on henkilökunnan hyvä tarkastaa koulun tilat. Tee tämä vain, jos se on turvallista. Tarkastettujen tilojen mahdollinen merkintä tulisi suunnitella jo ennakkoon.

 

Koulusta on voitava poistua tarvittaessa nopeasti ulos helposti käytettäviä uloskäytäviä pitkin. Koulun henkilökunnan ja oppilaiden tulee tuntea poistumisreitit ja niiden käyttäminen. Luokkien seinillä tulisi olla rakennuskohtaiset turvallisuuskuvat, joista selviää kaikki poistumisreitit, palontorjunta- ja ensiapuvälineet sekä muut turvallisuuteen liittyvät kytkimet ja toiminnot.

Kokoontumispaikka (poistumisharjoittelua varten):

Rautarinki takapihalla

























 

 

 

Uloskäytävien ja poistumisreiteillä olevien ovien tulee olla

käytettävissä aina, kun koulu on auki!

Näitä ovia ei saa lukita poistumissuuntaan!

 

 

 6 Juhlatilaisuudet ja iltakäyttö

Turvallisuusasiat tulee huomioida myös päivittäisestä koulutoiminnasta poikkeavissa tilanteissa, kuten esimerkiksi kevätjuhlissa tai iltakäytössä.

 

Liikuntasalin ja koulun muiden tilojen ilta- ja viikonloppukäyttäjien turvallisuus tulee ottaa huomioon. Käyttäjille tulee jakaa ainakin pelastussuunnitelmassa olevat toimintaohjeet sekä poistumissuunnitelma. Myös iltakäytön aikana poistuminen merkittyjen uloskäytävien kautta tulee tapahtua ilman avainta.

 

 

Huomioi poistumisturvallisuus myös erikoistilanteissa!

 

 

 

7 Tilapäinen majoittuminen

 

Pelastuslaitokselle on aina ilmoitettava tilapäisestä majoituksesta (esim. yökouluista). Ilmoitus on tehtävä vähintään kahta viikkoa aiemmin. Tilapäinen majoittuminen voidaan järjestää vain sellaisissa tiloissa, joissa pelastusviranomainen on todennut majoittumiselle asetettuja ehtoja noudatettavan. Tilojen soveltuvuudesta tilapäiseen majoitukseen on oltava pelastusviranomaisen kirjallinen päätös (palotarkastuspöytäkirja). Tarkat ohjeet tilapäismajoitukseen liittyen löytyvät Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen nettisivuilta: www.lup.fi (kohdasta: Ohjeet ja lomakkeet)

 

Palotarkastuksen yhteydessä todetut tilapäismajoitukseen soveltuvat tilat:

--

 

8 Turvallisuuskävelyn tarkistuslista

 

 

Kyllä

Korjattava

Alkusammutuskalusto

Käsisammuttimet ovat paikoillaan ja ne on tarkastettu säännöllisesti.

 

 

Käsisammuttimien opasteet on nähtävissä eikä käsisammuttimien edessä ole tavaroita.

 

 

Henkilökunta tietää käsisammuttimien sijainnin sekä osaa käyttää niitä.

 

 

Koulun tilat, piha ja ympäristö

Vaaranpaikat on kartoitettu ja epäkohdat on hoidettu kuntoon.

 

 

Tarpeettomat tavarat ja roskat

Tarpeettomia tavaroita ja roskia ei päästetä kertymään komeroihin, ullakolle eikä kellariin.

 

 

Käytävillä ei säilytetä ylimääräistä tavaraa.

 

 

Palavat nesteet ja kaasut ja muut vaaralliset aineet

Aineita säilytetään vain niille varatuissa lukituissa kaapeissa.

 

 

Uloskäytävät

Uloskäytävät sekä niille johtavat kulkureitit ovat esteettömiä ja helposti käytettävissä.

 

 

Ovista pääsee kulkemaan ulos ilman avainta.

 

 

Poistumisreittiopasteet ovat näkyvissä ja mahdolliset opastevalot palavat.

 

 

Palo-osastointi

 

 

Tulipalon ja savun leviämisen rajoittamiseksi osastoivat ovet pidetään suljettuina ja salvattuina.

 

 

Palon leviämistä osastoivissa seinissä ei ole reikiä tai aukkoja.

 

 

Saavutettavuus / paikannettavuus

Koulun osoitenumero on hyvin havaittavissa.

 

 

Henkilökunta tuntee ja tietää osoitteen.

 

 

Ajotie koulun pihaan on vapaana.

 

 

 

Ilmoita puutteista aina eteenpäin kiinteistönhoitoon ja huolehdi, että ne tulevat korjatuiksi!

 

 

 

9 Toimintaohjeita

Hätäilmoitus (yleinen hätänumero 112)

 

1. SOITA HÄTÄPUHELU ITSE, JOS VOIT.

Tärkeää olisi, että hätäpuhelun soittaisi hän, jota asia koskee. Hänellä on sellaisia tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään mitä apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.

 

2. KERRO, MITÄ ON TAPAHTUNUT.

Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää juuri siihen tilanteeseen oikean avun.

 

3. KERRO TARKKA OSOITE JA KUNTA.

Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.

 

4. VASTAA SINULLE ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN.

Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.

 

5. TOIMI ANNETTUJEN OHJEIDEN MUKAAN.

Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.

 

6. LOPETA PUHELU VASTA SAATUASI SIIHEN LUVAN.

Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Opasta auttajat paikalle.

 

Soita uudestaan, mikäli tilanne muuttuu.

 

 

 

Toiminta tulipalotilanteessa

 

PELASTA välittömässä vaarassa olevat.

SULJE ovet rajoittaaksesi savun ja palon leviämistä.

SAMMUTA, jos palo on pieni eikä savua ole.

HÄLYTÄ palokunta soittamalla turvallisesta paikasta 112. Soita vaikka olisit sammuttanut palon.

VAROITA niitä, jotka eivät ole välittömässä vaarassa.

PYSÄYTÄ ilmanvaihto.

OPASTA tai järjestä opastus ja esteetön pääsy pelastusyksikölle kohteeseen

(HUOM! Ensimmäinen paloauto ei ole välttämättä viimeinen) sekä kerro välittömästi pelastusviranomaisille, onko ihmisiä vaarassa ja jo suoritetuista toimenpiteistä.

VARMISTA, että kaikki ovat päässeet kokoontumispaikalle.

 

 

 

 

 

 

Sairauskohtaus tai tapaturma

 

Selvitä mitä on tapahtunut?

Onko kyseessä sairaskohtaus vai tapaturma.

Onko potilas hereillä?

Puhuttele, ravista varovasti.

 

Hengittääkö, toimiiko sydän?

Avaa kiristävät vaatteet.

Käännä päätä taaksepäin, että hengitystiet avautuvat.

Tunnustele syke kaulavaltimolta.

 

Hälytä apua numerosta 112

Myrkytystietokeskus HUS (09) 471 977

 

Elvytä

Jos ihminen ei hengitä eikä sykettä tunnu niin aloita painelu (30 kertaa) ja puhalla 2 kertaa, tarkista syke. Jatka, kunnes elintoiminnot käynnistyvät tai ammattiauttajat saapuvat tai voimasi ehtyvät.

 

Opasta

Ammattiauttajat nopeasti potilaan luo.

 

Kerro

Ammattiauttajille mitä on tapahtunut ja mitä on tehty.

 

 

Tartuntataudit ja epidemia

Tartuntatautien ehkäisyssä on tärkeää huolehtia hyvästä käsihygieniasta.

Kädet pestään ulkoa sisälle saavuttaessa, ennen ruokailua ja vessakäyntien jälkeen saippuaa ja vettä käyttäen. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperipyyhkeisiin. Mikäli käsien peseminen ei ole mahdollista edellä esitetyllä tavalla, käytetään käsihuuhdetta.

Aivasta ja yski hihaasi.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/infektioiden-ehkaisy-ja-torjuntaohjeita/kasienpesu-ja-yskiminen

Koulutilojen siivousta tehostetaan. Toimitaan THL:n ohjeiden mukaan.

Sairastunut oppilas

Jos opettaja epäilee oppilaan sairastuneen tartuntatautiin, hän lähettää oppilaan kotiin, sekä ilmoittaa asiasta huoltajalle. Tilat, joissa sairastunut oppilas on oleskellut, siivotaan kiinteistön kunnossapidosta vastaavan yrityksen toimesta.

Jos oppilaan poistuminen vie aikaa, eristystilana käytetään opinto-ohjaajan/terveydenhoitajan huonetta.

Mikäli oppilaalla todetaan koronavirus, toimitaan Hykyn:n infektiolääkäriin ohjeiden mukaan. Sairastunutta oppilasta tuetaan erityisin opetusjärjestelyin.

 

 

 

Vesivahinko

Vesivahingon tapahtuessa ensiarvoisen tärkeää on saada vedentulo katkeamaan nopeasti. Tämän vuoksi jokaisen rakennuksessa työskentelevän on syytä tietää vesisulun sijainti (ks. pohjakuva ).

 

Toimintaohjeet vesivahinkotilanteessa:

Katkaise sähkö vuotokohteesta.

Katkaise vedentulo.

Ilmoita tapahtuneesta kiinteistönhuoltoon ja rehtorille, tarvittaessa apua saadaan myös pelastuslaitokselta numerosta 112.

 

Vesikatkos

Vesikatkos ei aiheuta kyseisen kiinteistön toiminnalle vakavia uhkia. Kuitenkin on toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeää, että vettä saadaan kiinteistöön mahdollisimman nopeasti.

 

Vesikatkon tapahtuessa toimi näin:

Ilmoita kiinteistönhuoltoon ja rehtorille.

Älä käytä wc:tä äläkä yritä turhaan laskea vettä hanoista.

Käytä vettä vasta kun saat luvan.

 

 

 

 

Sähkökatkos

Jos sähkö katkeaa toimi näin:

– Pysy rauhallisena, varavalaistus jää palamaan.

– Älä raavi tulitikkuja (palovaara), sytytä tasku­lamppu, jonka paikka tulee olla tie­dos­sasi.

– Älä soita turhia puheluita, sillä linjat saattavat ylikuor­mittua

– Jos jäät hissiin, paina hississä olevaa hälytysnappia ja odota rauhallisena, hissin huolto­henkilöstö tulee melko nopeasti ja auttaa pois hissistä

– Kytke virta pois sellaisista laitteista, jotka voi­vat vahingoittua virran kytkey­tyes­sä niihin uudelleen

 

Tärkeitä tehtäviä sähkökatkoksen sattuessa:

 

– Tarkasta, että tärkeisiin kohteisiin järjestetään varavalaistus.

– Varmista, että hissiin ei ole jäänyt ketään.

– Järjestä oppilaille tarvittaessa heidän tarvitsemaansa apua.

– Järjestä tarvittaessa tilojen valvonta ja vartiointi.

 

 

Vaarallisten aineiden onnettomuus, radioaktiivinen laskeuma, säteilyhälytys

 

YLEINEN VAARAMERKKI

Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Yleinen vaaramerkki on yhtäjaksoisesti nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus.

Vaara ohi -merkki on yhtämittainen, tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Kun kuulet yleisen vaaramerkin, toimi näin:

- Mene sisälle ja sulje rakennuksen ilmanvaihto.

- Avaa radio tai tv ja toimi sieltä annettavien ohjeiden mukaisesti.

- Vältä matkapuhelimen käyttöä.

Jos olet ulkona, toimi näin:

- Tarkasta tuulen suunta. Poistu päästön alta sivutuuleen ja pyri sisätiloihin.

- Jos et pääse sisälle, pyri korkeampaan maastokohtaan. Vältä alavia paikkoja.

- Vältä hengästymistä liikkumalla rauhallisesti.

- Suojaa hengitystä esimerkiksi kostealla kankaalla.

- Autossa ollessasi sulje ilmanvaihto. Aja sivutuuleen ja kuuntele radiosta ohjeita.

 

 

 

 

 

 

 

10 Koulun pohjapiirros liitteenä

Laadi pelastussuunnitelman liitteeksi pohjapiirros kiinteistöstä. Piirros helpottaa poistumisreittien ja sammutuskaluston sijainnin hahmottamista ja antaa kokonaiskuvan koulun tiloista.

 

Merkitse piirrokseen ainakin seuraavat asiat:

  • kokoontumispaikka
  • uloskäytävät
  • alkusammutuskalusto
  • paloilmoitinjärjestelmän keskuslaitteen sijainti sekä siihen liittyvien palopainikkeiden sijainti
  • ilmastoinnin, sähkön ja veden pääsulut
  • väestönsuoja

 

Palo- ja pelastussanastoa

 

Palo-osasto

Rakennuksen osa, josta palon leviäminen on määrätyn ajan estetty osastoivin rakennusosin tai muulla tehokkaalla tavalla.

 

Osastoiva ovi (palo-ovi)

Osastoiva rakennusosa. Palo-oven tulee olla itsestään sulkeutuva ja salpautuva tai palon sattuessa oven sulkevin laittein varustettu. Ovi sulkeutuu itsestään yleensä ovipumpun avulla.

 

Poistumisreittivalaistus

Valaistus, joka tavallisen valaistuksen pettäessä on tarkoitettu takaamaan henkilöturvallisuuden vaatima valaistus.

 

Poistumisopaste

Kilpi, jota käytetään uloskäytävän sijainnin ja poistumiseen käytettävän kulkureitin osoittamiseen.

 

Uloskäytävä

Poistumisalueelta suoraan ulos johtava ovi, taikka rakennuksessa tai sen ulkopuolella oleva tila, jonka kautta turvallinen poistuminen on palon sattuessa mahdollista maan pinnalle tai muulle turvalliselle paikalle.

 

Varatie

Uloskäytävää vaikeakulkuisempi reitti (esim. ikkuna tai parveke), jota pitkin on mahdollisuus päästä turvaan palolta joko itsenäisesti tai pelastuslaitoksen toimenpitein.

 

Automaattinen paloilmoitin

Laitteisto, joka havaittuaan alkavan palon antaa automaattisesti ilmoituksen sekä hätäkeskukseen että paikallisesti.

 

Palovaroitinjärjestelmä

Laitteisto, joka havaittuaan alkavan palon antaa ilmoituksen vain paikallisesti. Ei ole kytketty hätäkeskukseen.

 

Automaattinen sammutuslaitteisto

Tulipalon rajoittamiseen tarkoitettu automaattisesti toimiva laitteisto, joka antaa ilmoituksen sekä hätäkeskukseen että paikallisesti.

 

Savunpoisto

Savunpoistolla tarkoitetaan palossa syntyvän savun ja lämmön poistamista rakennuksesta. Savunpoistolla pyritään palon rajoittamiseen, turvalliseen poistumiseen rakennuksesta ja sammutus- ja pelastustehtävien helpottamiseen.

 

Savunpoistoluukku

Savunpoiston helpottamiseksi asennettu avattava luukku.

 

Räjähdysvaarallinen tila (Atex)

Tila, jossa syttyvät aineet voivat aiheuttaa räjähdysvaaran sekoittuessaan ilmaan. Räjähdysvaarallisia tiloja ovat esimerkiksi purunpoistotilat ja maalaamot.