Ateljee Heljä

Heljä Liukko-Sundström

Heljä Liukko-Sundström on syntynyt 15.6.1938, Vehmaalla. Liukko-Sundström on opiskellut Vapaa taidekoulussa 1958-1959 ja Taideteollisuus oppilaitoksessa 1962. Hän on keramiikkataiteilija ja sai professorin arvonimen vuonna 1994.

Heljä Liukko-Sundström työskenteli arabian palveluksessa 1962-2016. Arabian sulkeutumisen jälkeen Liukko-Sundström jatkoi samassa tehdasrakennuksessa Arabian Taideosastoyhdistys ry:ssä.
Teolliseen tuotantoon hän on tehnyt erilaisia laattasarjoja, kelloja, rasioita, nukkeja, mukeja sekä Tuuli-astiaston.

Liukko-Sundströmmin tuotantoon kuuluu uniikkireliefejä eli kohokuvia, veistoksia ja -laattoja sekä useita julkisia teoksia. Hänen tunnetuin teema töissään on puput. Esimerkiksi tauluissa ja keramiikkatöissään on maalattuja pupuja tekemässä erilaisia asioita, esim. laulamassa ja opiskelemassa.

Liukko-Sundström on tunnettu uniikkitöistään, joita on ollut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lisäksi hän on saanut useista toistään useita palkintoja.

Liukko-Sundström on saanut Pro Finlandia palkinnon vuonna 2001, ja myös Taiteen keskustoimikunnan jakaman lastenkulttuurin valtiopalkinnon 1982. Hän on tehnyt merkittävää työtä lastenkulttuurin edistämiseksi.

Liukko-Sundströmmillä on ollut vuodesta 2005 asti Humppilassa Atelje Heljä.

Vuonna 2022 Humppilan kirkko täytti 100 vuotta, sen vuoksi Liukko-Sundström suunniteli ja teki taulut kirkkoon. Taulut maksoivat vähän alle 30 000euroa per taulu.
Tässä on kuvat molemmista kirkossa olevista tauluista.


Tämän taulun nimi on Toive, ja se kertoo kasteesta. Heljä Liukko-Sundström on itse kertonut, että hän on maalauksessa pitelemässä kastettavaa vauvaa.


Ja tämän taulun nimi on Ukraina. Liukko-Sundströmmiä liikutti Ukrainan sota, joten hän maalasi siitä taulun.


Humppilan kirkossa on myös Liukko-Sundströmmin tekemia tuikkupidikkeitä. Tuikkupidikkeitä on yhteensä seitsemän kirkossa. Liukko-Sundström on kertonut, että jos tuikkupidikkeet on vinossa, kun hänet haudataan Humppilan hautausmaalle, hän tulee kummittelemaan kirkkoon.
Tässä on kuva yksi seitsemästä tuikkupidikkeestä.

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä