Työtavat
Oppiaineissa käytetään joustavasti erilaisia menetelmiä ja hyödynnetään ulkopuolisten yhteistyötahojen tarjoamia palveluita. Avoin oppimisympäristö antaa oppilaille edellytykset yksilöllisten tarpeidensa sekä osaamisensa tunnistamiselle. Mahdollisuus laaja-alaiseen oppimiseen taataan toimintatapoja ja toimintaympäristöjä soveltamalla ja eriyttämällä. Huittisten kouluissa oppilaita kannustetaan ja rohkaistaan oma-aloitteisuuteen sekä toimimaan aktiivisina kansalaisina. Merkittäviä taitoja arjen hallinnassa ovat vuorovaikutustaidot sekä toisten ihmisten kunnioittaminen. Muuttuvassa yhteiskunnassa korostuvat tvt-taidot, joiden harjoittelemiseen on taattava tasapuolinen asema oppilaiden kesken. Oppimisympäristöjen kehittämisessä huomioidaan koko kouluyhteisö ja sen hyvinvointi.