Mallivastauksia
1. Muuta passiivimuodot aktiivimuodoiksi.
a. Toimittaja kirjoittaa uutisessaan nuorten rahankäytöstä.
b. Sijoitusneuvojien mukaan nuoret ovat yhä kiinnostuneempia sijoittamisesta.
c. Pankit tarkkailevat nuorten rahankäyttöä.
d. Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että talouden hallintaa on tärkeää harjoitella jo nuorena.
e. Valitettavasti pikavippifirmat ajavat monet nuoret ongelmiin.
f. Tilastokeskuksen raportti kertoo, että nuoret rahoittavat pikavipeillä yltäkylläistä elämää.
2. Korjaa sinä-passiivit yleiskielisiksi.
a. On tärkeää määritellä, mitä haluaa elämältä.
b. Epäonnistuminen pelottaa, koska se saa helposti luovuttamaan.
c. Jos haluaa onnea ja menestystä, saa varautua myös virheisiin ja epäonneen.
d. Ei voi välttyä menestykseltä, jos keskittyy omiin ajatuksiinsa ja sulkee muun maailman hälyäänet pois tietoisuudestaan.
e. Tyytyväisyyttä voi kokea vain omana itsenään. Jos vertailee itseään muihin, löytää aina jotain, missä on huonompi.