9. luokka

Liikunta-ala ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisissa oppilaitoksissa liikuntaa ja urheilua opiskellaan liikunnanohjauksen koulutusohjelmassa, joissa on tarkoituksena suorittaa liikunnanohjauksen perustutkinto. Liikunnanohjauksen perustutkinnon suorittaneet liikuntaneuvojat voivat työssään ohjata liikuntaharrastuksia sekä kunto- ja työpaikkaliikuntaa, suunnitella ja järjestää liikuntatapahtumia, hoitaa liikuntapaikkoja ja laatia henkilökohtaisia liikuntaohjelmia.

Liikunta-ala ammattikorkeakoulussa

Liikunta-alan koulutuksen saanut liikunnanohjaaja työskentelee mm. kuntien, liikuntajärjestöjen ja -seurojen tai yksityisten liikunta- ja hyvinvointiyritysten palveluksessa. Monialaisen ohjaus-, valmennus- ja kouluttajatyön lisäksi monet toimivat asiantuntija-, esimies-, hallinto- ja kehittämistehtävissä. Alan yksityisen palvelutarjonnan kasvaessa yhä useammat työllistyvät yrittäjinä tai ammatinharjoittajina.

Liikunta-ala yliopistossa

Liikuntatieteellisen koulutusalan keskeiset tehtävät ovat liikuntakulttuuriin liittyvä koulutus ja tutkimus sekä niiden kehittäminen yhteiskunnan eri alojen tarpeisiin. Kiinnostuksen kohteita ovat esimerkiksi liikunnan ja terveyden välinen suhde ja siihen vaikuttavat tekijät yhteiskuntatieteiden, käyttäytymistieteiden ja lääketieteen näkökulmasta.

Liikunta-alan tutkinnon suorittaneet työskentelevät muun muassa

  • opetustehtävissä oppilaitoksissa
  • urheilujärjestöissä
  • kuntien ja valtion liikuntahallinnon johtotehtävissä
  • vapaa-ajan, kuntoutuksen, testauksen ja matkailun suunnittelu- ja johtotehtävissä.

Liikuntatieteellistä alaa voi opiskella vain Jyväskylän yliopistossa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä