Hyvä aikaansaa lisää hyvää

Oma toimintamme heijastuu ympäristöömme. Emme toimi tyhjiössä, vaan ikävä toiminta ja ikävät sanat ja jopa negatiiviset eleet aikaansaavat negatiivisuutta ympärillemme. Et voi tietää, kuinka pahasti toiseen voi sattua pienikin ilkeä sana tai ele.

Samalla tavoin hyvät teot, kauniit sanat, positiivinen palaute, mukaan ottaminen ja hymy voivat pelastaa toisen ihmisen koko päivän, viikon tai vaikka elämän. Se voi muuttaa henkilön koko minäkuvan positiivisemmaksi. Rohkaista uskaltamaan entistä enemmän ja saamaan aikaan ties mitä. Positiivista toimintaa kohdannut ihminen jakaa todennäköisesti hyvää myös eteenpäin. Samoin kuin ikävä toiminta kertautuu kohteidensa toimesta aina uusille ja uusille ihmisille, myös positiivinen toiminta kertautuu ja voi päätyä lopulta vaikuttamaan todella monen ihmisen elämään todella hyvällä tavalla.

Joka päivä, joka hetki meillä on mahdollisuus valita, mitä haluamme olla toiselle ihmiselle. Haluammeko olla salaman isku, joka lyö toisen maahan, vai aurinko, joka lämmittää, valaisee ja antaa rohkeutta ja positiivista energiaa.