Juha Siltala on historian professori ja historioitsija, joka avaa KEOS-forumin päälavalla klo 9:00 puheellaan aiheesta Työelämän muutokset, nuorison muutokset ja koulutuksen paineet. Tässä teemahaastattelussa Juha kertoo kirjansa Keskiluokan nousu, lasku ja pelko (Otava 2016) kantavista teemoista, joista KEOS-forumissa tullaan myös kuulemaan.



1. Mikä on kirjasi Keskiluokan nousu, lasku ja pelko pääsanoma yhdellä virkkeellä? Mikä on kirjan tavoite?

Kirja kertoo, kuinka työntekijät toisen maailmansodan jälkeen pääsivät paranevien palkkojen, vakautuvien työsuhteiden, hyvän neuvotteluvaran ja julkisten palveluiden avulla niin turvalliseen asemaan kuin ilman perintöomaisuutta voi päästä, ja siitä kuinka maailmanlaajuinen ylikapasiteettikriisi ajoi halventamaan työn hintaa, vähentämään työntekijöitä, lisäämään työssäolevien töitä globaalin hintakilpailun avulla. Lakko-oikeus siirtyi työntekijöiltä liikkuville pääomille, verovarat eivät enää riittäneet hyvinvointivaltioon. Vaikka keskiluokka ei ole romahtanut, se pelkää länsimaissa putoamista ja etenkin jälkikasvunsa tulevaisuuden puolesta, jos koulutusta ei entiseen tapaan palkita entistä suuremmalla turvallisuudella.

2. Mitä tehdä kun keskivertotyöntekijä ei enää kelpaa “kunnon töihin”? Mitä tällainen henkilö tekee?

Työmarkkinoiden on ennustettu polarisoituvan it-velhoihin, joilla on kansainvälinen työmarkkina, halpapalkkaisiin palvelutyöntekijöihin ja keskipalkkaisten katoavan väliltä. Todellisuudessa it-velho tarvitsee niskahierojan ja timpurin, ja nämä pystyvät edelleen hinnoittelemaan osaamisensa. Ne pärjäävät, joilla tekninen osaaminen liittyy supliikkiin ja asiakaspinnan hallintaan. Ne, joiden työt voidaan koodata tai ulkoistaa, katoavat ansaintaketjusta, elleivät tule työhön lähes ilmaiseksi. Organisointi, ongelman hahmottaminen, empatisointi jää ihmisille. Kone jäljittelee empatiaa muttei tunne ihmisen kokemusta. Voi olla diagnoosisuosituksia, mutta organisaatioissa esiintyy ongelmia, joita ei voi standardoidusti ratkaista.

3. Trumpin valinnan ja suomalaisen keskusteluilmapiirin taustalla pitkittynyt maailmanlaajuinen taantuma. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Miten voisimme estää tämän vai voimmeko? Mitä tehdä tämän tuloerokuilun pienentämiseksi?

Eurooppa laimeni poliittiselta ilmastoltaan sodan jälkeen sitä mukaa kuin elintaso nousi ja ihmisille jäi tilaa yksilöllisiin valintoihin. Jos resurssitaistelu kovenee ja kakku pienenee, ei pärjätä samoilla avuilla kuin yksilöityneessä monimutkaisten keskinäisriippuvuuksien yhteiskunnassa. Turvaudutaan ryhmään, alistutaan sen auktoriteettiin ja traditioihin, koska ryhmässä selviää paremmin kuin yksin. Maailma hahmotetaan resursseista kamppailevina koalitioina. Nettiraivossakin koetaan tunneyhteys niihin, joiden kanssa närkästytään, ja voidaan kokea pätevyyttä ja elämänhallintaa. Sisäiset jännitteet muuttuvat ulkoiseksi taisteluksi, epävarmuus ja ahdistus sidotaan toiminnaksi. Jos resurssit taas paranevat ja niitä jaetaan tasaisemmin, taistelu hellittää ja myös psykologisia puolustusmenoja voi vähentää. Silloin korostuvat jälleen yksilöiden erot ja kollektiiviset identiteetit jäävät vähemmälle huomiolle.

4. “Yhteiskunta on sitä vakaampi, mitä suurempi keskiluokka on”. Nyt keskiluokka on putoamassa, mitä se tarkoittaa yhteiskunnalle?

Jos niin käy, talouden syklit jyrkkenevät. Kysyntälama synnyttää stagnaatiota. Myös voittajat gated communityissään voivat keskimäärin huonommin, sillä varuillaanolo ja elämän hankaluus tuntuvat heidänkin elämässään. Eliittikouluissakin opitaan huonommin. Keskinäinen luottamus vähentäisi stressiä ja lisäisi käytettävissä olevaa kognitiivista kapasiteettia. Slummissa ja romahtaneissa valtioissa turvaudutaan jengeihin ja klaaneihin. Länsimainen yksilöllisyys on byrokraattisen hyvinvointivaltion mahdollistamaa liikkumavaraa.

5. Miksi työn halventaminen on onnistunut USA:ssa, mutta ei Suomessa?

USA:ssa työn hintaa nosti aikanaan jo 30 %:n järjestäytymisaste, jonka nyt on pudonnut kolmannekseen. Uudet työpaikat tulevat osavaltioihin, joissa ei voida solmia yleissitovia sopimuksia eikä ylityökorvauksia, ei aina minimipalkkojakaan maksetaan. Työvoima on vapaasti erotettavissa. USA:ssa työväenliikettä estettiin muodostumasta ennen New Dealin aikaa, jolloin teollisuusliitot vasta pääsivät syntymään. Suomessa työmarkkinaneuvottelut olivat oleellinen osa yhteiskunnan rauhoittamista toisen maailmansodan jälkeen, etenkin 1960-luvulta lähtien.Työn halventaminen on onnistunut Saksassa, jossa on toiset, tuetun työn matalapalkkamarkkinat. Kapitalismi kehittyy tuottavuudeltaan vain, jos ei voida kehitysmaan tapaan kilpailla halpatyöllä.

6. Eurooppa ei ole köyhä - rahat eivät ole vain valtioilla? Mitä tämä tarkoittaa yksinkertaistetusti?

Sitä, että automaatiovoittoja ei voi saada veroparatiiseista vanhustenhoitajien palkkaamiseen julkisella sektorilla. Ei työ ole loppunut, talouden kiertokulu vain ei toimi. Se luo haasteita työn uudelleen määrittelylle.

7. Talouden epävarmuus uhkaa turvallisuuttamme ja identiteettiämme, mutta jo pelkkä ajatus globaaleja markkinavoimia vastaan taistelemisesta uuvuttaa. Miksi emme puolusta tätä ajatusta?

Ei ole ollut vipusinta: politiikka ja järjesätyminen on kansallista, talouden riippuvuudet kansainvälisiä. Keskinäinen kilpailu työntekijöiden, firmojen ja sijaintipaikkojen kesken tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Mutta: ei historia vielä ole loppu. Nyt ei keksitä vaihtoehtoa, huomenna ihmetellään että miksi sitä ei jo keksitty.

8. Mitä voimme odottaa KEOS-forumissa 25.11?

Luentoa nuoret, työ ja tulevaisuus.


Näihin aiheisiin, näihin tunnelmiin,
Julia