Tuli oli uudisasukkaiden paras keino muuttaa metsä pelloksi. Pellot olivat pieniä, koska uuden maan raivaaminen oli työlästä. Kaikki raivattiin ja viljeltiin käsivoimin, myöhemmin apuna olivat hevoset ja härät. Peltoala kasvoi hitaasti. 1500-luvun puolivälistä, kun ensimmäiset pysyvät asukkaat asettuivat Kauhajoelle, vuoteen 1760 peltoala kasvoi 200 vuodessa noin 300 hehtaaria. Sata vuotta myöhemmin peltoalaa oli 4 500 hehtaaria eli kymmenen kertaa enemmän. Vuosina 1880–1901 peltoala kasvoi 20 vuodessa 10 000 hehtaarilla! Se on paljon, kun otetaan huomioon, että traktorit yleistyivät vasta myöhemmin 1900-luvulla. Pellonraivauksen tuloksena kylänäkymät avartuivat ja pellot ulottuivat molemmin puolin jokea entistä kauemmaksi.

Kun ihmiset alkoivat pitää karjaa, niityistä tuli tärkeitä. Niityltä sai eläimille talveksi heinää ja kesäksi laitumen, ja eläimistä saatiin pelloille lannoitetta. Jokirantojen tulvaniityt olivat erityisen hyviä heinämaita. Pellot ja lähiniityt aidattiin, jotta vapaana kulkeva karja ei pilaisi viljelyksiä. 1700- ja 1800-luvuilla oli paljon enemmän niittyjä kuin peltoja, mutta 1900-luvulle tultaessa Kauhajoen niittyjen pinta-ala oli pienentynyt 5000 hehtaarista 700 hehtaariin. Suurin osa niityistä oli raivattu pelloiksi.

Niityltä korjataan sato, mutta sen kasvit kasvavat luonnostaan. Niityltä kerättiin heinää eläinten rehuksi. Pelto muokataan ja kylvetään ja sato korjataan. Pellolla viljellään viljelykasveja. Kuvassa rehevän niityn kukkaloistoa Sepänkylässä

Maatalous tehostuu 1800-luvun lopussa

Maataloutta alettiin kehittää 1860-luvun nälkävuosien jälkeen nopeasti. Maatalouteen panostamista pidettiin tärkeänä. Viljelyalan laajentaminen oli eräs keino. Uudet välineet ja menetelmät tehostivat työtä, ja uudet viljelylajikkeet antoivat parempia satoja.

Maatalous suuntautui yhä enemmän karjanhoitoon ja etenkin maidontuotantoon. Maitoa riitti myytäväksi asti. Ruis ja ohra olivat olleet pitkään tärkeimpiä viljelykasveja, mutta viljelijät alkoivat lisätä kauran ja heinän tuotantoa. Heinänviljelyn aloittamista pidettiin aluksi täysin hulluna, mutta vähitellen tämä ajatus hyväksyttiin. Peltoja opittiin myös parantamaan ojittamalla ja saveamalla. Erilaisia teknisiä innovaatioita otettiin käyttöön.

Perusta nykyiselle maalaismaisemalle oli nyt luotu. Kolme neljäsosaa nykyisistä pelloistamme oli sata vuotta sitten jo olemassa. Toisaalta niistä noin 5 000 hehtaarista luonnonniittyä, jotka meillä oli 1800-luvun lopussa, ei ole jäljellä juuri mitään.

Kuva: Maalaismaisema Kauhajoelta v.1899. Etualalla viljakuhilaita. Pellot ja pihat aidattiin, koska karja kulki vapaana.