Koulukuljetusperusteet

Koulukuljetusperusteet

1. Koulukuljetushakemukset (koulumatkan vaarallisuuden perusteella tai terveydellisistä syistä) tulee toimittaa koulutoimistoon huhtikuun loppuun mennessä. Terveydellisten syiden ja asuinpaikan muutoksen vuoksi kesken lukuvuotta tulevat hakemukset tulee toimittaa hyvissä ajoin ja varautua käsittelyaikaan.

2. Koulumatka on oppilaan päivittäinen matka kotoa esi- tai perusopetukseen ja takaisin.

3. Koulumatka mitataan kotipihan reunalta (oman pihan ja pihatien liittymä) koulun piha-alueen reunalle
(pihan ja kouluun johtavan tien liittymä) lyhintä talvikunnossapidon piirissä olevaa jalankulkukelpoista
yleistä ja yksityistä tietä, katua, liikenteeseen käytettyä aluetta, kävelyreittiä yms. pitkin. Koulumatkaa
mitattaessa oppilaan oletetaan kulkevan kouluun lyhintä, turvallista jalankulkukelpoista reittiä pitkin.
Rajatapauksissa matka tarkistetaan kaupungin teknisessä toimessa digitaalisella kartta-aineistolla.

4. Jos huoltajilla on yhteishuoltajuus ja he asuvat eri osoitteissa, lapsi saa pääsääntöisesti kuljetuksen
lähimpään kouluun siitä osoitteesta, johon hänet on väestörekisterikeskuksen mukaan merkitty.
Tällainen oppilas voi kuitenkin saada kuljetuksen muuhunkin kuin väestörekisterissä mainittuun
osoitteeseen (toisen huoltajan luo) seuraavin ehdoin:
- mainittu osoite sijaitsee Haapaveden kaupungin alueella
- oppilaan koulumatkan pituus tai tien vaarallisuus tai muu koulukuljetusohjeistuksessa mainittu
peruste edellyttää koulukuljetusta
- oppilaan tulee mahtua olemassa oleviin koulukuljetuksiin eikä kuljetus saa aiheuttaa
reittimuutoksia

5. Esiopetuksessa koulukuljetus on mahdollinen myös päivähoitopaikasta lähimpään
tarkoituksenmukaiseen esiopetuspaikkaan ja esiopetuspaikasta päivähoitopaikkaan, mikäli matka on yli
3 km. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalle oppilaalle kuljetus voi tarvittaessa olla
hoitopaikasta kouluun - koulusta hoitopaikkaan. Muutoin hoitopaikkakuljetuksia ei korvata tai järjestetä.
Kuljetuspaikkojen tulee olla tiedossa hyvissä ajoin etukäteen.

6. Kuljetuksen järjestäminen kulkemisen vaikeuden, rasittavuuden tai vaarallisuuden perusteella
edellyttää hakemukseen liitettyä selvitystä, josta käy ilmi kuljetustarve ja sen syy/perustelu.
Asia ratkaistaan tapauskohtaisesti, eikä suositus tai mahdollinen asiantuntijalausunto ole tae
kuljetuksen saamiselle. Koulutoimisto käyttää koulumatkan vaarallisuuden arvioinnissa mm. Koululiitu –
ohjelmaa. Ohjelmalla on laskettu kaikille maanteille tieosuuksittain vaarallisuusindeksit, joita voidaan
käyttää apuna arvioitaessa tarvetta koulukuljetuksen järjestämiselle. Vaarallisuuden arviointiin
vaikuttavat myös nopeusrajoitukset, liikennemäärät ja raskaan liikenteen osuus, piennarleveys ja tien
leveys sekä kevyen liikenteen väylän ja tievalaistuksen puuttuminen.
Kuljetustarve voi koskea osaa vuotta esim. pakkaskausi 1.11.-31.3. tai lukukausi.
Lyhytaikainen kuljetustarve loukkaantumisen takia myönnetään vain siksi ajaksi, kun tarve on
lääkärintodistuksessa todettu.

7. Vieraassa kunnassa tai muuta kuin lähikoulua käyvien koulukuljetuksia ei korvata. Jos erityistä tukea
tarvitseva oppilas käy koulua Hyttikallion koulussa niin koulukuljetus korvataan vaikka kyseessä ei olisi
lähikoulu. Poikkeuksena myös haapavetiselle naapurikuntaan sijoitetulle lapselle voidaan myöntää
määräaikainen koulukuljetus vuoroautossa kotikunnan kouluun.

8. Ulkopaikkakuntalaisten koulumatkojen korvaamisesta tehdään erillinen päätös, joka sovitaan tapauskohtaisesti
yhdessä oppilaan kotikunnan kanssa.

9. Lain mukaan oppilaan koulumatka odotusaikoineen voi kestää enintään 2,5 tuntia päivässä. Jos
oppilas on täyttänyt lukuvuoden alkaessa 13 vuotta tai oppilas saa laissa mainittua erityisopetusta, saa
koulumatka odotuksineen kestää enintään 3 tuntia päivässä. Lähtökohtana kävelyajassa pidetään 12 min
/km. Aikaa arvioidessa otetaan huomioon lapsen ikä.

10. Koulun alkua voidaan joutua porrastamaan kuljetusten vuoksi. Oppilaalla voi olla iltapäivällä
kuljetuksen odotusaika. Odotusajat pyritään pitämään kohtuullisina ja koulun on järjestettävä koulun
loppumisen jälkeen kuljetusta odottavalle oppilaalle mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

11. Kuljetuksissa käytetään ensisijaisesti julkista joukkoliikennettä (vuoroauto) aina silloin kun se on
mahdollista. Muita kuljetusmuotoja eli tilausajoja (tilauslinja-autoja, takseja) käytetään täydennyksenä.
Koulukuljetusreitit ja –ajat voivat muuttua lukukauden aikana.

12. Kuljetuksia ei järjestetä ovelta ovelle kuljetuksina eikä oppilaita haeta kotipihasta vammaisoppilaita
lukuun ottamatta. Oppilas voidaan velvoittaa kulkemaan päätien varteen, pysäkille tai yhteiselle
kokoontumispaikalle lähes sama matka kuin mikä on rajana kuljetuksen järjestämiselle muutoinkin, ei
kuitenkaan 0-2 luokkalaisella 1,0 kilometriä pidemmälle.

13. Käytössä olevien älykorttien ehtoihin kuuluu:
a.oppilas kuittaa kortin vastaanottaessaan sen
b.kortti on tarkoitettu ainoastaan koulumatkoille
c.kortin vahingoittuessa tai kadotessa oppilas korvaa uuden kortin
d.korvaus vahingoittuneesta tai kadonneesta kortista on 15 €
e.korttiin ladataan riittävä matkamäärä kouluvuoden ajaksi, kaksi matkaa/päivä

14. Koulukuljetus on koulupäivään kuuluva tapahtuma. Kuljettajalle ja muille matkustajille
tulee taata työrauha. Kuljettaja saa ja hänen tulee puuttua kuljetuksen aikana tapahtuvaan häiriköintiin
tilanteen vaatimalla tavalla. Liikennöitsijän vastuu kattaa oppilaiden kuljetuksen kotipysäkiltä
koulun pysäkille ja koulun pysäkiltä kotipysäkille. Kuljettaja voi poistaa kyydistä henkilön,
joka kielloista huolimatta jatkaa häiriön aiheuttamista. Poistamisesta ei saa aiheutua varaa poistetun
terveydelle. Kuljettaja valvoo turvavöiden käyttöä. Jos lapsi ei suostu käyttämään turvavyötä,
kuljettaja ilmoittaa siitä koululle, joka ottaa yhteyttä kotiin. Mikäli tilanteessa ei tapahdu muutosta,
asiasta tulee ilmoitus koulutoimistoon ja kuljetuksen järjestäminen voidaan siirtää huoltajan
vastuulle.

15. Huoltajan tulee ilmoittaa poissaoloista koululle ja mikäli koulukuljetus on hoidettu taksilla niin myös
taksiin.

Oulaisten liikenne Oy, puh. 08-452 440
Paakinahon liikenne Oy, puh. 050-350 3039
Haapaveden taksipalvelu Oy, puh. 08-452 207

Lisätietoja:
sivistysjohtaja, 044 7591 290
koulutoimiston toimistosihteeri, 044 7591 241

Koululautakunta 21.9.2016
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 20.9.2017
29.9.2017