Toukokuu 2026

Lapsissa on herättänyt hämmennystä, että kuinka vähän aika sitten kylvetyt paprikan siemenet ovat nyt jo kasvaneet🌱 Yhdessä koulimme taimia isompiin astioihin ja toivomme saavamme jossain vaiheessa paprikoita maisteltavaksi🫑.

Tämän kuun ehdoton kohokohta on ollut oman ryhmän leikkimieliset kepparikisat🐎. Kuinka hienoa oli nähdä lasten ilo, kun he hyppivät hevosten kanssa yli esteiden. Ennen kisojen alkua kävimme läpi hevosen askellajit; käynti, ravi ja laukka sekä radan esittelykierroksen. Oli hauska huomata myös, miten perässä tullut ratsastaja korjaili pudonneita esteitä, jotta sai itse hypätä kyseisen esteen. Ratsastajille järjestimme myös pienen levähdystauon, jolloin grillasimme makkaraa ja joimme mehua. Kisojen lopuksi oli vuorossa palkintojenjako ja jokainen lapsi sai hienon oman mitallin muistoksi kepparikisoista🥇.

Koimme lasten kiinnostuksen kepparikisoja kohtaan niin suureksi, että ne järjestettiin uudelleen. Innostus ei ollut laantunut. Taustalla soiva kisamusiikki innoitti muutaman lapsen hienoihin tanssiliikkeisiin. Tämä tapahtuma sopi hyvin ryhmän päättäjäisiksi ja kaikille jaettiin vahvuusdiplomit, joissa jokaiselle on kerrottu yksilöllisiä hyviä ominaisuuksia.