Syyskuu 🍂🍄

Pikkuhiljaa arki palaileen Tiaisten ryhmään😊 Olemme saaneet ryhmään uusia ystäviä sekä uusia aikuisia Sannan ja Riikan. Tässä kuussa olemme tutustuneet toisiimme, päiväkodin arkeen sekä olemme harjoitelleet ryhmän yhteisiä sääntöjä. Ensimmäisellä viikolla kävimme retkellä läheisessä Räynyn puistossa jossa oli kiva potkia palloa, kiipeillä ja keinua. Samalla katselimme ja ihmettelimme miltä luonto näyttää näin syksyn tullen🍂 puihin on tullut omenoita🍎 ja pihlajanmarjoja joita myös keräsimme mukaan myöhempiä askarteluja varten. Samalla harjoittelimme liikennesääntöjä tien ylityksissä ja turvallista kävelyä ryhmänä.

Saimme päiväkodin pihaan vierailulle traktorin, jonka suuruutta kaikki kävivät ihmettelemässä. Halukkaat saivat kokeilla miltä tuntuu istua traktorin kuljettajan istuimella. Traktorin vierailupäivänä pihassa järjestettiin myös eläinsuunnistus, jossa eläinten kuvia oli piilotettu ympäri pihaa. Eläimen löydyttyä piti merkitä rasti lomakkeeseen löydetyn eläimen kohdalle. Etsimis- ja piilotusleikit ovat aina lasten suosiossa. Syyskuussa vietettiin sadonkorjuuviikkoa, jolloin päiväkodilla oli kauniisti esillä erilaisia kasviksia ja juureksia. Niistä oli myös maistiaisia tarjolla.

Havainnoimme lasten leikkiä ja kerrontaa päivittäin ja jonkin asian tultua ilmi otamme asian käsittelyyn. Nyt huomioitava asia oli dinosaurukset, joille rakennettiin leikkipiste. Leikkipistettä muokattiin lisää lasten yhteisillä askarteluilla innostamaan leikkiä lisää.

Vietämme koko päiväkodin yhteisiä lauluhetkiä noin kerran kuukaudessa. Silloin kaikki päiväkodin lapset kokoontuvat saliimme yhteisiin laululeikkihetkiin. Salissa on myös jokaisella ryhmällä oma vuoro viikottain, jolloin käymme siellä leikkimässä ja liikkumassa.

Kuukauden vaihtuessa lokakuuksi, joka on nimetty lukukuuksi, perheille on jaettu lukubingo. Tämän bingon tarkoitus on innostaa vanhempia lukemaan lapsilleen erilaisissa ympäristöissä ja erilaisia kirjoja. Bingosta on lorut rastitettu yli siksi, että se osuus hoidetaan päiväkodissa.
Kivoja yhteisiä lukuhetkiä lokakuulle 😊