Touko-kesäkuulla 2025
Toukokuulla askarreltiin äitienpäivä kortteja ihanille äideille💕
Lasten lintuviikolla tehtiin havaintoja ja tutustuttiin lintujen elämään sekä laulettiin lintu aiheisia lauluja - viisi pientä ankkaa taisi olla suosituin
Otettiin käyttöön uudet metsä-lorukortit ja samoiltiin metsissä sekä leikittiin hiekkaleikkejä ja keinuttiin puistoissa
Sisällä leikittiin paljon kotileikkiä ja piilosta ja isommat harjoittelivat jo kovasti kirjaimia ja pienimmät värejä
Laululeikkejä Siinan Taikaradion tahtiin, Kielinuppulauluja, rytmittelyä soitinten kanssa Bara bada bastua unohtamatta
Kevään pihatapahtuma perheille oli tänä keväänä Pihakoivussa, niin kivaa oli ettei olisi maltettu lähteä kotiin ollenkaan
Kiitokset järjestäjille❤️
Valokuvaaja Kati Länsikylä kävi Hämähäkkipuistossa kuvaamassa meidät ja siitä innostuttiin katselemaan aikaisempiakin kuvia kasvunkansioista, ihmeteltiin kuinka pieniä kaikki ovat olleet ensimmäisinä hoitopäivinä ja nyt yhtäkkiä jo isoja