Kevät 2019
Kesäkuu
Kesäkuu alkoi iloisissa merkeissä; kaikki pitkästä aikaa yhdessä paikalla palattuaan korona poissaoloilta ja lomilta.
Nautittiin auringosta, lämmöstä ja toistemme seurasta, saatiin juosta paljain varpain, kuunneltiin heinäsirkkojen siritystä ja käen kukkumista, netistä tutkittiin mikä se käki oikein on. Ihasteltiin kun pellonviereen kasvoi aina vaan uusia kukkia, me tunnistetaan jo ainakin apilat ja koiranputket.
Omena ja päärynäpuut sekä mansikat olivat alkukuusta kukassa ja loppukuusta jo raakileena, mansikoita päästään maistamaankin jo ennen kesälomaa.
Leikittiin omassa pihassa vesileikkejä, tehtiin temppuratoja ja katuliitutaidetta ja leikittiin leikkimökissä ja tehtiin sinne juhannussiivoa, pestiin astiat ja lelut.
Koululla ja puistossa kiipeiltiin telineillä ja keinuttiin, kentällä käytiin potkimassa palloa.
Sisällä maalailtiin vesiväreillä ja tasapainoiltiin tasapainolaudalla, luettiin kirjoja, pelailtiin ja leikittiin kotileikkiä.

Kesäkuulla-19
Leikkimökki laitettiin juhannus kuntoon, siivottiin, pestiin astiat ja ikkunat ja herkuteltiin sen jälkeen pipareilla
Forssa, meidän kotikaupunki, puistojen kaupunki
Kesäkuulla-19
Kesäkuulla ulkoiltiin eri leikkipuistoissa ja huomattiin paljon kukkia lähiympäristössä, lapset kuvasivat niitä ja poimivat maljakkoon. Yhdessä tutkittiin kasvikirjasta mitä ne olivat.
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!
"Ei ole suurempaa rakkauden valaa kuin se,
että lapsesi sua halaa ja se,
että pienessä sydämessä sinulle juuri
on varattu paikka niin valtavan suuri"
Toukokuu-19
että lapsesi sua halaa ja se,
että pienessä sydämessä sinulle juuri
on varattu paikka niin valtavan suuri"
Toukokuu-19
Helminpäivän laulajaisissa 7.5.2019
Hauskaa vappua kaikille!
Me nähtiin sammakonkutua ja nuijapäitä!
Muu muu muurahainen, mustapäinen murkku, kiipes, kiipes vuorelle, vuori olikin kurkku!
Tutustuttiin muurahaisten elämään Muurahaispesä -kirjaa tutkien ja tehtiin retki metsään katsomaan oikeaa pesää, muurahaisia vilistikin jo paljon kun aurinko oli lämmittänyt pesää, askarreltiin yhdessä muurahaispesä leikkaamalla kartongista korsia ja lehdistä muurahaisia
Huhtikuu -19
Huhtikuu -19
Ihanaa pääsiäistä kaikille!
Virvon varvon, tuoreeks, terveeks,
Tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle.
Huhtikuu -19
Tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle.
Huhtikuu -19
Hämähäkki puistossa Annen ryhmän kanssa, ihana aurinko ja niin mukavat hiekkaleikit pitkän talven jälkeen
Maaliskuulla 2019
Parempi kuin karamelli,
Lapsista on kuravelli,
Niinkös, niinkös,
Missä vaan on kuravettä,
Siellä hurjat huudot soivat,
Siellä lapset ilakoivat,
Märkä hame, märkä takki,
Ihan märkä koko sakki.
Lapsista on kuravelli,
Niinkös, niinkös,
Missä vaan on kuravettä,
Siellä hurjat huudot soivat,
Siellä lapset ilakoivat,
Märkä hame, märkä takki,
Ihan märkä koko sakki.
Kierrätystä
Lajittelemme lasten kanssa yhdessä roskat ja laitamme oikeisiin jäteastioihin.
Huolehdimme myös ympäristöstä keräämällä roskat luonnosta rattaissa mukana kulkevaan roskapussiin
Huolehdimme myös ympäristöstä keräämällä roskat luonnosta rattaissa mukana kulkevaan roskapussiin
Helmikuulla 2019
Huolehdimme että linnuilla on ollut syötävää koko pitkän talven ajan.
Lintukirjan avulla olemme tunnistaneet talitiaiset, sinitiaiset ja varpuset joita on mielenkiinnolla keittiön ikkunasta seurattu
Lintukirjan avulla olemme tunnistaneet talitiaiset, sinitiaiset ja varpuset joita on mielenkiinnolla keittiön ikkunasta seurattu
Tammikuulla 2019
Lumiukot, lumiukot ketjussa kulkee, nysäpiipun, nysäpiipun suuhunsa sulkee.
Olalle he taputtavat ystävää ja veikkaa, hangella heittelevät kupperiskeikkaa.
Lumiukko, lumiukko, pyöreä kuin pulla, hauska on sun kerallasi tanssimahan tulla.
Kädessä on keppi ja nappina on hiili, ketterä pyörimään kuin automobiili.
Tammikuuhun on mahtunut pulkkamäkeä ja lumileikkejä, talviaiheisia askarteluja ja lauluja, ihanaa puhdasta lunta ja paljon!