Maaliskuulla 2021
Maaliskuun ensimmäinen viikko lomailtiin koko porukka. Toinen viikko aloitettiin juttelemalla lomakuulumisia, kaikilla oli ollut mukava loma mutta kivaa oli nähdä kavereita taas kun arki alkoi.
Kirjastokassi oli vaihtunut uuteen ja sitä tutkittiin innoissaan. Oli toivottu ihmisestä kertovia kirjoja ja niistä opittiin mihin ruoka menee kun nielaisee, että sydän pumppaa verta verisuonia pitkin ihan ihmisen päästä varpaisiin ja että keuhkoilla hengitetään-ja me vedettiin keuhkot täyteen ilmaa! Opittiin myös että kun syödään terveellisesti niin pysytään terveinä ja jaksetaan kasvaa ja oppia.
Hirmuliskojengi-kirjat nousi kaikkien suosikiksi ja Monen sortin tunteet herätti monta hyvää keskustelua.
Askarreltiin pääsiäispupuja ja-tipuja sekä virpomisoksia ja kasvatettiin rairuohoa. Kerran pupuihin oli ilmestynyt suklaamunat!
Ulkona bongailtiin kevään merkkejä, kuunneltiin pikkulintujen sirkutusta ja seurattiin viereisessä männikössä huutelevaa palokärkeä joka nakutteli vahvalla nokallaan puun kylkeä, etsien sopivaa pesäkolon paikkaa.
Joutsenia, hanhia ja kurkia lensi yli suurina auroina.
Käveltiin pitkiä matkoja kun kierrettiin kaikki lähialueen liukurimäet kun vielä riitti lunta, suosikkipaikoissa käytiin useammankin kerran. Samalla löydettiin monta kivaa kiipeilypuuta ja majan rakennus paikkaa.
Loppukuusta lumi kävi vähiin, suli lätäköiksi ja muuttui ihanaksi kuravelliksi. Hiekkalaatikko paljastui ja kakkuja tehtiin pitkästä aikaa niin paljon että olisi voinut perustaa kakkukaupan.
Iloksemme oli myös syksyllä laittamamme kukkasipulit nousseet mullasta.

Tämän kuvan tekstivastine: Lasten suosikki kirjoja, rairuohoa sekä pääsiäiskukkia, palokärki.