Ryhmän yhdessä tekemää

Yllätyksiä, salaisuuksia tässä kuussa oli muitakin. Ahkerat askartelijat malttoivat marraskuun puolelle pitää salaisuuden, vaikka hyvissä ajoin aloitimme tekemisen.
Valokuvauspäiväkin oli. Jännityksestä huolimatta saimme onnistuneita kuvia. Suloisia kaverikuvia sekä ryhmäkuva osastomme seinälle. Piirsimme joka syksyisen omakuvan muistoksi kasvunkansioihin.
Peliviikot alkoivat. Pöytäpelien, palapelien lisäksi tutustuimme iPadin sovelluksiin. Ryhmässämme on onnekkaita pelaajia, hyviä häviäjiä, taitavia haasteellisten palapelien tekijöitä, yhdessä onnistujia ja innokkaita opetuspelien käyttäjiä.