LOKAKUU

Lähiympäristöön tutustumista

Huomasimme, että on tullut aika palauttaa kirjastoon lainatut kirjat ja pienten porukka lähti tällä kerralla matkaan. He lainasivat uudet kirjat lukuhetkillemme. Onnistuneet valinnat olivat nytkin.
Kauniina syyspäivänä innostuimme lähtemään retkelle jokirantaan Finlaysonin tehtaan kutomon alueelle. Ennen paluuta päiväkodille poikkesimme Keskurin pihalle kiipeilemään koululaisten viettäessä syyslomaa.

Tunnetaidot: erilaisuuden suvaitseminen ja yhteneväisyyksien huomaaminen

Piirsimme maiseman, johon sijoitimme valitsemamme hahmot ja mitä he voisivat yhdessä tehdä. Pohdimme myös mistä he pitävät, millaisia ystäviä he olisivat, missä he ovat hyviä, voisivatko he pelätä jotain. Mitä erilaisuus on?Viskarilaiset askartelivat mielialanaamiot itselleen. Kaikille tuli iloisia, erilaisia naamioita.Näin hieno porukka meistä tuli!