Vk 6
Viskarit askartelivat lumilautailijoita
Viskarit askartelivat lumilautailijoita leikkaamalla, värittämällä ja teippaamalla. Lumilautailijoita lasketeltiin myös erilaisia mäkiä pitkin.
Eskarit vanhojen tansseja seuraamassa 6.2.2026
Eskarit olivat katsomassa vanhojen tansseja ja pukuloistoa Feeniksissä yhdessä perusopetuksen oppilaiden kanssa. Vanhojen tanssit ovat lukion kakkosluokkalaisten juhlapäivän huipentuma, jota juhlistetaan siksi, että kakkosluokkalaisista on tullut lukion vanhimpia kolmosluokkalaisten saatua koulupäivänsä päätökseen ja vetäydyttyään lukulomalle ennen ylioppilaskirjoituksia.
Tanssit ja pukuloisto olivat jälleen hienoja, joita eskarit ihastuneina seurasivat.
Tanssit ja pukuloisto olivat jälleen hienoja, joita eskarit ihastuneina seurasivat.
Runeberginpäivä 5.2.
Aamutuokiolla puhuttiin Runebergin päivästä, jota vietetään 5. helmikuuta, joka on myös liputuspäivä. Johan Ludvig Runeberg oli suomalainen runoilija ja opettaja, jota pidetään Suomen kansallisrunoilijana. Runeberg on kirjoittanut mm. Suomen kansallislaulun eli Maamme-laulun sanat.
Runebergin vaimon Fredrika Runebergin perintöä ovat Runebergin tortut, joita nykyäänkin vielä leivotaan monilla eri muunnoksilla.
Myös Sateenkaarien lapsia oli leipomassa Runebergin torttuja pikkukeittiössä, jolloin opeteltiin aineiden mittaamista, vatkaamista, kypsentämistä ja valmiiden torttujen koristamista. Taikinaa pitää aina myös maistaa ennen sen kypsentämistä.
Valmiita torttuja syötiin sitten lounaalla jälkiruoaksi ja hyvin maistuivat kaikille.

Eskareiden tehtäviä
Eskareiden kanssa pohdittiin, mikä on Suomen kansallislintu (laulujoutsen), Suomen kansalliseläin (karhu), Suomen kansallishyönteinen (leppäkerttu), Suomen kansallispuu (koivu) ja Suomen kansalliskukka (kielo) ja Suomen kansalliskala (ahven). Katsottiin näistä kuvia, miltä ne näyttävät ja muisteltiin, löytyivätkö nämä kaikki myös Luontomuseosta, jossa syksyllä käytiin.
Lopuksi tehtiin myös näihin liittyviä kynätehtäviä.
Lopuksi tehtiin myös näihin liittyviä kynätehtäviä.