Tällä viikolla on kiivetty pitkin palapeliportaita. 😍

Palapeliportaat
Poutapilvissä on aloitettu palapeliportaiden kiipeäminen. Palapeliportaissa on monta erilaista porrasta ja jokaisella portaalla on omat palapelit. Palapelit ovat ensin helpompia ja vaikeutuvat kun portaita kiivetään ylöspäin. Viimeisissä portaissa on 180 ja 200 palan palapelejä. Portaiden tarkoituksena on kannustaa ja innostaa lapsia tekemään palapelejä. Palapelit kehittävät esimerkiksi hahmottamista ja silmä-käsikoordinaatiota. Nämä ovat tärkeitä visuomotorisiataitoja. Vappuna järjestämme palapelibileet ja palkitsemme lapsia palapelimerkeillä. Lapset saavat harjoitella palapelien tekemistä yhdessä, mutta jotta voi edetä seuraavalle portaalle tulee palapeli tehdä itse ilman apua. Jokaisella lapsella on oman nimen alkukirjain merkkinä siitä, millä portaalla hän on ja mitkä palapelit olisi seuraavana vuorossa. Lapset ovat olleet innoissaan tästä tehtävästä ja on ollut ilo seurata heidän keskittymistään ja taitojaan. 😍

Tämän kuvan tekstivastine: Palapeliportaat