vk 48

Maanantai alkoikin vähän erilaisella aamupiirillä, sillä saimme yhden Lounatuulten lapsista pitämään sen. Hienosti sujui aamupiirin vetäminen! Ehkä otammekin tästä tavan, että aina silloin tällöin joku lapsista saa olla pitämässä toimintaa aikuisen sijaan.

Lapsi pitää aamuherken


Maanantaina vietettiin myös jälleen syntymäpäiviä. Ensin laulettiin taas Pikku posteljooni, annettiin kortti ja laulettiin onnittelulaulu suomeksi ja englanniksi. Lopuksi leikittiin sankarin toiveesta Pikku jänö nukkuu.

Synttärijuhlat

Tällä viikolla on pistelty paljon jouluisia pistelykuvia. Pistely on hyvää hienomotorista harjoittelua ja samalla harjoitellaan pysähtymistä tarkkuutta vaativan toiminnan äärelle.

Lapsia pistelemässä

Lisäksi ohjelmassa on ollut jumppaa, viskarimuskaria, pöytäteatteria ja Roihusia sekä tietysti leikkiä ulkona ja sisällä.


Materiaaleja

Ensi viikolla alkaa joulun tulo näkyä myös toiminnassamme mm. laulujen, joulukalenterin ja joulujuhlan harjoittelun merkeissä. On silti tärkeää, että arki pysyy mahdollisimman samanlaisena eikä joulusta tehdä liian jännittävää asiaa. Lasten ei myöskään tarvitse yhtäkkiä pystyä hallitsemaan tunneilmaisuaan vain siksi, että "jouluna pitää olla kiltti". Kiltteys ei tarkoita sitä, että koskaan ei harmita tai että kaikki asiat sujuvat koko ajan hyvin. Olisikin tärkeää jutella siitä, mitä kiltteys voisi tarkoittaa - se voi olla hyvää kaveruutta, toisten auttamista, itselle kauniisti puhumista tai vaikka kauniisti koskettamisen harjoittelua. Lapset käyvät joulun aikaan "kierroksilla" kaiken erilaisen, kuten joulukalentereiden ja tapahtumien, vuoksi. Aikuisten olisikin hyvä pystyä antamaan vastapainoksi rauhallisuutta, tavallisuutta ja rajoja. Sopivassa suhteessa joulunajan ihanaa jännitystä ja tavallista arkea.

Hyvää viikonloppua!