Lokakuu

Harjoittelemme päivittäin karkeamotorisia taitoja aktiivisesti eri tavoin liikkuen ja leikkien.
Aikuiset kannustavat ja rohkaisevat lapsia liikkumaan ulkoilussa päiväkodin pihalla ja kävelyretkillä.
Sisätiloissa liikutaan myös aktiivisesti mopolla ajaen, trampoliinilla hyppien, tasapainoradalla kävellen, tunnelissa ryömien.
Liikunnan parissa ilon ja onnistumisen hetkiä koetaan päivittäin!
Ryhmämme lapset ovat taitavia ja rohkeita liikkumaan monin eri tavoin.

Musiikki- ja lauluhetkiä pidämme lähes päivittäin ja ryhmämme lapset nauttivat musiikista.
Musiikkiliikuntakasvatus mahdollistaa musiikillisen ja motorisien taitojen harjoittelua, vuorovaikutustaitojen vahvistumista, sosiaalisessa ympäristössä.
Musiikkiliikunnan kautta keskittyminen, havaintokyky, ajattelu ja muisti kehittyy.
Lapsen kehollisen-, kuulo-, tunto-, näkö-, ja tasapainoaistin käyttö harjaantuu liikkumalla musiikin mukana.
Lapsen kielellenin kehitys etenee lapsen oppiessa rytmiikkaa ja käsitteiden hallintaa.
Laulamme ajankohtaisia lauluja ja olemme syksyn aikana harjoitelleet seuraavia lauluja:
- Lehdet lentää
- Siili Severi
- Lammikon pinnalle
- Laiva
- Hämähäkki
- Bussilaulu
- Pikkujänö nukkuu
- Pieni iloinen tie
- A ram sam sam
- Liikkumiset
- Tule ystäväksi näin
- Pikkuiset kultakalat
- Suomalainen metsä (kileinupun laulu)
- Puetaan (Kielinupun laulu)
- Mitä kissa sanoo? (Kielinupun laulu)
- Missä kasvaa punainen kukka? (Kielinupun laulu)
- Miltä tuntuu nallesta? ( Kielinupun laulu)

Roihuset hetkillä tuetaan suomen kielen kehitystä pienennetyllä ryhmähetkellä.
Roihuset hetkellä tutustutaan arjen sanastoon ja pienten lauseiden tekemiseen.
Tapahtumakuvana meillä on päiväkodin arki kuva josta lapset löytävät tuttuja arjen asioita.
Tapahtumakuvasta nimetään ja etsitään monipuolisesti asioita yhdessä lapsen kanssa, jokaisen lapsen kielellisen taidon mukaisesti.
Kuvasanojen onkiminen on lapsista yksi mieluinen tapa opetella uusia sanoja.

Pääsemme Akvarellin koulun liikuntasaliin liikkumaan jumpalle joka toinen viikko omalla salivuorollamme.
Siirtyminen omasta ryhmästä koulun liikuntasaliin sujuu hienosti jo monelta ryhmämme lapselta.
Harjoittelemme siirtymistä yhdessä rauhallisesti kävellen kaveria kädestä pitäen.
Jumpalla lapset riisuvat itse tossut ja sukat pois jalasta, tätä harjoittelemme yhdessä.
Sitten kun kaikilla lapsilla on paljaat varpaat näkyvissä niin odotettu jumppahetki saa alkaa!
Jumppahetket ovat mieluisia joita lapset odottavat kovasti. Lapset ovat kertoneet, että jumppahetkellä on hauskaa!

Vietimme eläintenviikkoa ja jumpalla liikuimme laukaten kuin hevonen.
Lapset saivat valita oman keppihevosen jolla lähdettiin harjoittelemaan laukka askelia.
Sano i-h-a-haa
laulun soidessa taitavat hepat laukkasivat ympäri salia uudestaan, uudestaan ja vielä kerran uudestaan.

Eläinten viikon kunniaksi liikuimme myös retkellä eri eläinten tavoin.
Laukkasimme kuin hevonen, tömmistelimme norsun askelilla ja tanssimme perhosen siivillä.
Siili Severi ystävämme lähti mukaan retkellemme ja keräsimme siilille eri värisiä lehtiä.
Moni ryhmän lapsi osaa taitavasti tunnistaa ja nimetä eri värejä joita olemme ahkerasti harjoitelleet.
Retken lopuksi menimme Pikku Akvarellin päiväkodin pihalle leikkimään.
Päiväkodissamme järjestetiin jo toista kertaa tänä syksynä -KAIKKI JUOKSEE- liikuntapahtuma.
Kaikki päiväkodin lapset ja aikuiset osallistuvat juoksu tapahtumaan ja näin lisäämme koko päiväkodin yhteisöllisyyttä.
Aloitimme yhteisellä alkulämmittelyllä ja sitten pienet lapset saivat aloittaa juoksunsa peliareenaa ympäri juosten.
Isot lapset kannustivat pienten lasten juoksua.
Reipasta ja iloista menoa oli kaikilla lapsilla ja aikuisilla!

Syyslomaviikolla saimme liikuntasaliin tehtyä ison temppuradan.
Pääsimme harjoittelemaan ja kokeilemaan taitojamme
tasapainoilemalla, roikkuen, hyppien, laukaten, pallotellen, pujotellen, kiipeillen ja laskien
eli monin eri tavoin liikkuen.

Lokakuu oli lukukuu. Lukeminen lapselle on erittäin tärkeää kielen kehityksessä.
Olemme lukeneet ahkerasti päivittäin kirjoja, satuja, loruja ja runoja.
Vaihdamme säännöllisesti ryhmätilan kirjoja lainaamalla kirjastosta mieluisia ja kiinnostavia kirjoja.
Saimme koulun oppilaita ryhmäämme lukemaan lapsille kirjoja, oli tosi kivaa tehdä yhteistyötä!
Teimme perheiden kanssa yhteistyötä ja jaoimme kotiin perheille lukubingo laput.
Perheet pääsivät osallistumaan lukubingo kamppaniaan ja kaikkien ryhmämme osallistujien kesken arvoimme ihanan runokirjan jonka ryhmämme yksi lapsi voitti omakseen.
Kannustamme perheitä lukemaan lasten kanssa.
Hienomotorisia taitoja olemme harjoitelleet ahkerasti.
Ryhmän hyllyiltä lapsi saaa itse valita oman mielenkiinnon kohteen mukaan itselleen tehtävän.
Suosittuja tehtäviä on pujottelutehtävä, taikahiekalla ja muovailuvahalla muovailu, nuppipalapelit, piirtäminen ja värittäminen, värinuppien yhdistäminen reikälevyyn.
Kuvasanakorteista olemme opetelleet nimeämään eri eläinten poikasia.
Yhdessä kaverin kanssa toimimista olemme harjoiteleet leikkien lisäksi mm. Hedelmätarha peliä pelaamalla.
Pelissä harjoitellaan nimeämään hedelmiä ja värejä sekä oman vuoron odottamista.
Lokakuussa vietimme ryhmässämme kahden lapsen syntymäpäivät.
Syntymäpäiväsankari saa valita laulukorteista oman toive laululeikin joka leikitään yhdessä.
Laulamme syntymäpäiväsankarille Paljon onnea laulun ja luemme syntymäpäiväkortista onnitelunrunon.
Lopuksi puhallamme yhdessä syntymäpäiväkakusta kynttilät!
Ehkä opimme runon pikkuhiljaa ja osaamme lausua sen yhdessä.
Halloween discoilimme päiväkodin yläkerran salissa oman ryhmän kanssa.
Halutessaan sai pukeutua naamiasasuun.
Oli aika jännittävää ja hauskaa!






Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin