Monet metallit ovat haitallisia ympäristölle, varsinkin vesieliöstölle. Niiden haitallisuus riippuu siitä onko metalli alkuaineena vai ionimuodossa. On myös huomattava, että vain osa metallien aiheuttamista vahingoista tapahtuu ihmisen toiminnan seurauksena. Suuri osa johtuu maaperän ja vesistöjen luonnollisesta aineiden kiertokulusta.

Metallien haitallisuus perustuu niiden ionimuotoon. Sellaiset olosuhteet, joissa näitä ioneja liukenee veteen mahdollisimman vähän, pienentävät niiden aiheuttamia ongelmia luonnolle aina pieneliöstöstä ihmiseen asti. Vedessä näitä ominaisuuksia ovat esim. sopiva veden pH sekä happi- ja suolapitoisuus.

Erityisen haitallisia, jopa myrkyllisiä ovat raskasmetallien, kuten kuparin, lyijyn, kadmiumin ja elohopean ionit. Niillä on tapana kertyä elimistön rasvakudoksiin. Suomessakin on järviä, joiden ravintoketjun yläpäässä olevien haukikalojen syöntiä on täytynyt rajoittaa niiden korkeiden elohopeapitoisuuksien takia. Elohopea on päässyt vesistöön lähinnä metsäojitusten kautta.

Metallien jalostusteollisuus on ottanut Suomessa ympäristöasiat vakavasti ja se on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteisiin sekä kehittänyt alaan liittyvää ympäristöteknologiaa jopa edelläkävijänä maailmassa.

Kaivosteollisuudessa ympäristön metallikuormitusta on vaikeampi hallita, sillä sen toiminta tapahtuu keskellä luontoa ja varsinkin uusien menetelmien kehittelyssä edetään usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Tällöin voi syntyä vakavia ja laajalle alalle ulottuvia ympäristövahinkoja.

Luonnon ja taloudellisuudenkin kannalta tehokkain tapa on metallien kierrätys. Vaikka kaikkea metallien tarvetta ei voida kierrätyksellä yksin saavuttaa, sillä on suuri merkitys metalliteollisuudelle ja sitä paitsi käytetyn metallin keräämistä talteen voidaan vielä tehostaa.