0. Molekyylisidos
Johdanto
Entäpä jos meillä on kaksi atomia? Olkoot ne samaa tai eri alkuainetta ja niiden haluttaisiin vuorovaikuttavan toisiinsa siten, että ne pysyisivät mahdollisimman lähellä toisiaan. Toisin sanoen niiden välille syntyisi kemiallinen sidos ja ne muodostaisivat molekyylin.
Eikö tällöin molempien atomien kannattaisi suunnata elektronipilveään siten, että niiden väliin syntyisi elektronitihentymä, joka toimisi liimana atomien välillä? Tällöinhän tämä negatiivisesti varautunut tihentymä vetäisi molempia positiivisesti varautuneita ytimiä puoleensa.
Molekyylisidoksen muodostuminen
Molemmat vetyatomit luovuttavat ainoat elektroninsa yhteiseen käyttöön, jolloin syntyy yhteinen elektronipari. Tämän elektroniparin elektronit sijaitsevat suurimmaksi osaksi vety-ytimien välissä ja näin syntyy kemiallinen sidos, molekyyli- eli kovalenttinen sidos, joka pitää vetymolekyylin koossa.
Koska sidos muodostuu yhteisestä elektroniparista, molempien vetyatomien voidaan ajatella omaavan nämä kaksi elektronia uloimmalla kuorellaan ja siten saavuttavan oktettirakenteen.
Metaanimolekyyli
Periaate on sama kuin vetymolekyylin tapauksessa. Hiiliatomilla on uloimmalla kuorellaan neljä elektronia. Nämä neljä elektronia muodostavat elektroniparin kunkin vetyatomin elektronin kanssa. Muodostuu neljä molekyylisidosta ja näin neljä vetyatomia sitoutuu kemiallisesti hiiliatomiin.
Hiiliatomi muodostaa neljä yhteistä elektroniparia neljän vetyatomin kanssa, jolloin sen uloimmalla kuorella on 4 x 2 = 8 elektronia. Oktetti!
Kukin vetyatomi muodostaa yhden yhteisen elektroniparin hiiliatomin kanssa, joten sen uloimmalla kuorella on 2 elektronia. Oktetti!Etaanimolekyyli
Eteenimolekyyli
Kullekin hiiliatomille jää kaksi elektronia muodostamaan elektroniparin kahden vetyatomin elektronin kanssa. Molekyylikaava on C2H4 ja se voidaan kirjoittaa myös muotoon CH2CH2 tai CH2=CH2.
Koska eteenin hiiliatomien välissä on nyt elektroneja tiheämmässä, kaksoissidos on vahvempi kuin etaanin hiiliatomien välillä oleva yksinkertainen sidos. Kaksoissidos jäykistää molekyylin rakennetta.