Tyryn koulun oppilashuoltosuunnitelma
Oppilashuoltosuunnitelma
Tyryn koulun oppilashuollolla tarkoitetaan koulun oppilashuoltoryhmän antamaa ja organisoimaa yhteisöllistä oppilashuoltoa sekä monialaisen asiantuntijaryhmän antamaa yksilökohtaista oppilashuoltoa. Ensisijaisesti oppilashuollolla tarkoitetaan kouluterveydenhoitajan, koulukuraattorin tai koulupsykologin antamaa apua ja tukea. Tarve oppilashuoltoon voi tulla ilmi oppilaalta itseltään, hänen huoltajaltaan tai esim. opettajan havaintojen kautta. Tapauskohtaisesti aina selvitetään kuka tai ketkä kussakin tapauksessa oppilaalle tai opetusryhmälle oppilashuoltoa antavat.
Opettajien antama kolmiportainen tuki ei ole oppilashuoltoa, vaan normaalia opetuksen järjestämiseen kuuluvaa tukea. Tästä tuesta kerrotaan kuntakohtaisessa opetussuunnitelmassa.
Yhteisöllinen oppilashuolto
Oppilashuoltoryhmän antama yhteisöllinen oppilashuolto on ensisijaista oppilashuoltoa. Yhteisöllisellä oppilashuollolla tarkoitetaan kaikkia niitä koulun toimintakulttuuriin kuuluvia toimenpiteitä, joilla koko kouluyhteisössä edistetään oppilaiden oppimista, hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä opiskeluympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta ja esteettömyyttä.
Tyryn koulun osalta yhteisöllinen oppilashuolto tarkoittaa mm. sitä, että kaikkien luokkien eri oppiaineiden opetusryhmät pidetään kooltaan kohtuullisina ja näin opettajilla on parempi mahdollisuus huomata tukea / erityistä huomiota tarvitsevat oppilaat. Oppilaiden oppimista edesautetaan myös niin, että opetuksesta vastaavat pätevät aineenopettajat. Tyryn koulun oppilashuoltohenkilöstö on tavattavissa koulun omassa kiinteistössä sen 2. kerroksen B-siiven hallintosiivessä. Kouluterveydenhoitaja on paikalla maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin. Kuraattori ja koulupsykologi ovat paikalla vähintään yhtenä päivänä viikossa. Oppilashuoltohenkilöstön tavoittaa myös puhelimitse ja Wilma -viestein.
Yhteisöllistä oppilashuoltoa edistetään koulussamme mm. järjestämällä yhteistyössä seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa ryhmäytyspäivä 7. lk oppilaille aina kunkin syyslukukauden alussa. Jokaisella 7. luokalla pidetään myös luokanvalvojien toimesta yhteenä neljä kpl ns. Kiva koulu -teematunteja. Yhteisöllistä oppilahuoltoa edistävät myös esimerkiksi koulumme tukioppilaiden järjestämät tapahtumat (esim. aktiivivälkät ja tukioppilaiden pitämät oppitunnit).
Kiinteistönä Tyryn koulu tarjoaa nykyaikaisen ja sisäilmaltaan terveen ja turvallisen oppimisympäristön. Koulu on uudisrakennettu ja peruskorjattu vuonna 2014 ja se on varustettu nykyaikaisella talotekniikalla. Koulu tarjoaa viihtyisät opettamis- ja opiskelupuitteet niin luokkahuoneissa kuin koulun aulatiloissakin. Opiskeluilmapiiriltään Tyryn kouluyhteisö on avoin, kiireetön ja myönteinen. Vastuu ilmapiirin ylläpitämisestä kuuluu sekä opettajille että oppilaille. Toiminnassamme pyrimme toimivaan vuorovaikutukseen kaikkien yhteisön jäsenten välillä. Toimintamme lähtökohta on, että kaikilla yhteisön jäsenillä, niin oppilailla kuin henkilökunnallakin, on oikeus rauhassa tehdä omaa työtään. Uudessa kiinteistössä siisteydestä ja järjestyksestä huolehtiminen on avainasemassa, jotta uudet tilat ja kalusteet pysyvät jatkossakin viihtyisänä ja käyttömukavina.
Yksilökohtainen oppilashuolto
Kouluterveydenhoitajan, koulukuraattorin, koulupsykologin ja/tai monialaisen asiantuntijaryhmän yksittäiselle oppilaalle antama palvelu on yksilökohtaista oppilashuoltoa. Tukea annetaan oppilaalle vain sillä edellytyksellä, että hän on halukas ko. tukea vastaanottamaan. Asian käsittely perustuu oppilaan tai, jollei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumukseen. Oppilaan suostumus annettavaan oppilashuoltoon tiedustellaan aina tapauskohtaisesti kirjallisesti erillisellä suostumus -lomakkeella, johon tulee oppilaan (ja tarvittaessa hänen huoltajansa) allekirjoitus. Samaisella lomakeella tiedustellaan oppilaalta myös keiltä henkilöiltä hän olisi valmis ao. huoltoa vastaanottamaan ja ketkä hänen asiansa käsittelyyn eri kokoonpanoissa voi osallistua. Huoltajalla ei ole oikeutta kieltää oppilasta käyttämästä oppilashuollon palveluita!
Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi tarpeelliset tiedot kirjataan opiskeluhuollon kertomuksiin. Monialaisen asiantuntijaryhmän antama tuki kirjataan Primuksen (Wilman) Opiskelijakohtaiset -muistiot rekisteriin ja kirjaamisesta vastaa aina tapauskohtaisesti nimetty vastuuhenkilö. Se voi olla esim. rehtori tai opinto-ohjaaja, mutta ensisijaisesti luokanvalvoja. Em. oppilashuollon kertomuksista muotoutuu erillinen oppilashuollon rekisteri, jonka ylläpidosta vastaa Valkeakosken kaupungin kasvatus- ja opetustoimi.
Tiedottaminen
Oppilashuoltotyöryhmän ja monialaisen asiantuntijaryhmän kokouksissa käsitellyistä asioista tiedotetaan salassapitovelvoitteet huomioiden tarvittaessa koulun muulle opettajakunnalle esimerkiksi opettajainkokouksissa.
Oppilaille oppilashuoltoon liittyvistä asioista kerrotaan muun muassa luokanvalvojain ja oppilaanohjauksen tunneilla. Oppilaiden huoltajille (oppilashuolto- ja asiantuntija-) ryhmien roolista ja tehtävistä tiedotetaan muun muassa vanhempainilloissa sekä vuosittain jaettavan lukuvuositiedotteen avulla. Lisäksi koulun www-sivut toimivat tiedottamisen kanavana kotien ja koulun välillä. Lisäksi työryhmien yksittäiset jäsenet sekä oppilaiden luokanvalvojat voivat ottaa huoltajiin yhteyttä oppilashuoltoon liittyvissä asioissa esimerkiksi puhelimitse tai Wilma -viestein. Muille viranomaisille ja yhteistyötahoille asioista tiedotetaan tarvittaessa ja erikseen sovitulla tavalla.