Osallisuus ja demokraattinen toiminta
Osallistuva kansalaisuus ja sisäinen yrittäjyys
Tyryn koulun tavoitteena on kasvattaa oppilaistaan osallistuvia ja vastuullisia, yrittävän asenteen omaavia nuoria. Koulutyöskentelyssä painotetaan sisäistä yrittäjyyttä eli yritteliäisyyttä ja sitä vahvistetaan kannustamalla ja tukemalla oppilaita. Oppilaille tarjotaan erilaisia mahdollisuuksia yrittämiseen sekä omien kykyjensä kehittämiseen. Onnistumisen kautta oppilaiden minäkuva vahvistuu ja hyvän itsetunnon avulla nuori selviytyy paremmin elämän haastavista tilanteista.
Yläkoulun työskentelyssä painotetaan sisäisen yrittäjyyden merkitystä ja oppilaille tarjotaan mm. seuraavanlaisia osallistumisen mahdollisuuksia:
• Kukin luokka valitsee keskuudestaan edustajan oppilaskunnan hallitukseen.
• Oppilaat voivat oppilaskunnan nimissä tehdä aloitteita koulun toimintaan.
• Oppilaat osallistuvat taksvärkkipäivään.
• Vaalivuosina voidaan järjestää varjovaalit.
• Voidaan järjestää nuorisovaalit.
• Tukioppilastoiminnan kautta oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa oman ja yhteisen hyvinvoinnin edistämiseen, esim. kiusaamisen estämiseen.
• Luokilla on mahdollisuus kerätä leirikoulurahaa, esim. myymällä erilaisia tuotteita.
• Oppilaat voivat pitää kahvilaa.
Yrittäjyyskasvatus on integroitu aineenopetukseen. Tavoitteena on käsitellä yrittäjyyttä kaikissa oppiaineissa vähintään yhdellä oppitunnilla.

Osallisuus Tyryn koulussa
Tyryn koulun oppilaskuntatoiminta
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat.
Oppilaskunta toimii voimassa olevan perusopetuslain nojalla ja sen tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa sekä vastuuta yhteisten asioiden hoidosta.
Oppilaskunnan tehtävien hoitamisesta vastaa oppilaskunnan hallitus, johon valitaan lukuvuosittain luokan edustaja. Edustajan tulee olla hyväkäytöksinen, vastuuntuntoinen ja aktiivinen asiainhoitaja.
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin ja tarvittavan määrän muita virkailijoita. Hallitus on päätösvaltainen, jos vähintään puolet jäsenistä on paikalla.
Hallitus vastaa toiminnastaan ohjaavalle opettajalle ja koulun rehtorille.
Opettajakunta valitsee keskuudestaan ohjaavan opettajan.
Mahdollisuuksien mukaan oppilaat osallistetaan koulun käytänteiden (esim. sääntöjen tai oppituntien ja opetusmenetelmien) suunnitteluun.
Seurataan myös, mitä vaikutuksia oppilaiden toiminnalla on konkreettisesti ollut.
Tyryn koulun tukioppilastoiminta
Osallisuutta toteuttaa myös koulussa toimiva tukioppilaskerho. Yhdeksäsluokkalaiset tukioppilaat toimivat vertaistukena kummiluokissaan pitäen tunteja yhteishengestä, koulukiusaamisen ehkäisystä, erilaisuuden sietämisestä yms. He auttavat myös luokkien ryhmäytymisessä. Koko koulun yhteishenkeä parantamaan he järjestävät erilaisia tilaisuuksia.

Yhteistyö muiden tahojen kanssa
Tyryn koululla on säännöllistä yhteistyötä seurakunnan, nuorisotoimen, sivistystoimen, sosiaalitoimen, palo- ja pelastustoimen sekä liikuntatoimen kanssa. Oppilashuollollisista syistä tehdään tarvittaessa yhteistyötä myös poliisin kanssa.
Nivelvaiheyhteistyötä tehdään lähettävien koulujen (alakoulut) sekä vastaanottavien koulujen (lukiot ja ammattiopistot) kanssa.
Alueen elinkeinoelämän kanssa yhteistyötä tehdään esim. TET-jaksojen yhteydessä. Paikallisista yrittäjistä kootun valmennustiimin edustaja käy ennen TET-jaksoa kertomassa 8. ja 9. luokkalaisille työelämän pelisäännöistä sekä työnantajien odotuksista harjoittelijoita kohtaan. Työelämäyhteyksiä voidaan hyödyntää myös kutsumalla eri alojen yrittäjiä vierailulle eri aineiden oppitunneille. Mahdollisuuksien mukaan voidaan myös käydä tutustumaan yrityksiin.