Päinvastoin kuin Mesopotamia, Egypti oli luonnollisten rajojen eristämä alue. Siksi sen kulttuuri saattoi pitkään kehittyä suhteellisen rauhassa ulkopuolisilta hyökkäyksiltä ja vaikutteilta. Egypti ei myöskään ollut Mesopotamian tavoin jakaantunut keskenään sotiviksi kaupunkivaltioiksi, vaan faraoiden yksinvalta oli keskitetty. Heidät koettiin siis jumalina, ei vain jumalten edustajina kuten Mesopotamiassa.

Nämä tekijät selittävät osaltaan Egyptin taidetradition pitkän keston ja poikkeuksellisen tyylillisen yhtenäisyyden sekä myös sen konservatiivisuuden eli perinteeseen pitäytymisen. 

Egyptin historian keskeiset kaudet ovat:

Vanha valtakunta n. 2700–2300
Keskivaltakunta n. 2000–1570
Uusi valtakunta n. 1570–1085
Myöhäiskausi n. 1100–330

Varsinainen Egyptin valtakunta sai alkunsa, kun kuningas Narmer yhdisti Ylä- ja Ala-Egyptin n. 3200 eaa. Tämän jälkeen maan historiallinen aika on jaettu ajanjaksoihin (ns. dynastioihin).

Vanhan valtakunnan aikana luotiin perusta Egyptin taiteelle, joka kesti lähes muuttumattomana seuraavat 3 000 vuotta. Taiteen keskeisinä pyrkimyksinä olivat yhdenmukaisuus, pysyvyys ja jatkuvuus. Em. pyrkimysten ylläpitämiseksi taiteeseen kehitettiin sääntöihin ja kuvaamisen konventioihin perustunut kaanon, jonka mukaan valmistetuilla teoksilla oletettiin olevan maagis-uskonnollisia merkityksiä. Tärkeässä asemassa olivat kuoleman jälkeinen elämä, jonka oletettiin jatkuvan taide-esineissä. Esim. hautaveistosten uskottiin toimivan sielujen asuinsijoina. 

Pyramidit

Egyptin varhaiselle kulttuurille leimallinen rakennusmuoto oli pyramidi, pohjaltaan neliönmuotoinen, ylöspäin kolmiomaisesti kapeneva hautarakennus. Aivan kuten Mesopotamian zikkuratit, samoin pyramidit kehittyivät todennäköisesti suunnikkaan muotoisesta, pienestä rakennustyypistä (mastaba), joita alettiin asettaa päällekkäin. Näin syntyivät Egyptin varsinaisia pyramideja edeltäneet porraspyramidit, niistä tunnetuimpana kuningas Zoserin 66 metriä korkea porraspyramidi (n. 2700 eaa.). Perimätiedon mukaan sen suunnittelijana toimi ylipappi Imhotep. Hän on varhaisen historian harvoja nimeltä tunnettuja arkkitehteja ja häntä palvottiin jopa jumalana.

Klassisista, sileäpintaisista pyramideista parhaiten säilynyt on 137 metriä korkea Kheopsin pyramidi, jonka neljä sivua muodostaa tasasivuiset kolmiot. Sen kulmat suunnattiin osoittamaan pääilmansuuntiin. Pinta-alaltaan se on noin 5,25 hehtaaria. Kreikkalaisen historioitsijan mukaan sen rakentaminen olisi kestänyt 20 vuotta.

Suurimmat pyramidit olivat faraoiden ja heidän sukulaistensa hautoja. Muumiota säilytettiin pyramidin alla olevassa kammiossa. Hautamonumenttien uskottiin takaavan niin vainajan ikuisen elämän kuin yhteisön menestyksen. Aiemmin pyramidien rakentamisessa uskottiin käytetyn vain orjatyövoimaa, mutta kivenhakkuun ja -käsittelyn korkea taso nimenomaan pyramidin nyt useimmiten tuhoutuneessa ulkokatteessa ja sisäkäytävissä viestii erittäin korkeasta ammattitaidosta.

Pyramidien rakentaminen loppui Uuden valtakunnan alkuvaiheessa, n. 1500 eaa. Pyramidit itse ovat kestäneet meidän aikoihimme saakka, mutta huolimatta niiden vaikeasta sisäänpääsystä sekä haudanryöstäjien varalta tehdyistä harhautuskäytävistä, ne on ryöstetty jo aikoja sitten. Hauta oli tarkoitettu vainajan muumiolle, muistopatsaalle sekä hautaesineille, kuten huonekalulle, joiden toivottiin takaavan vainajalle ylellinen elämä tuonpuoleisessa. Hautaa pidettiinkin ihmisen lopullisena kotina, asuntoa vain tilapäisenä asumuksena.

Hautaesineistöä ei tarkoitettu ihmisten nähtäväksi, sillä se oli tarkoitettu palvelemaan tuonpuoleista. Täyttääkseen tarkoituksensa sen tuli täyttää tietyt, tarkat säännöt. Hautauskultti oli alun alkaen tarkoitettu vain hallitsevaa luokkaa varten. Siksi hallitsijaveistokset valmistettiin usein kovista kivilajeista kun taas alempiarvoiset kalkkikivestä ja puusta. Kaikki veistokset olivat maalattuja. Miehen ihonväri oli punaruskea, naisen vaalea.


Reliefeissä ja maalauksissa korkea-arvoiset henkilöt esitettiin asennossa, joka oli käytössä jo Mesopotamiassa. Tässä yleisesti ”egyptiläisenä asentona” tunnetussa kuvaustavassa jalat (itse asiassa kaksi identtistä oikeaa tai vasenta jalkaa) kuvataan profiilissa, ylävartalo kohtisuoraan katsojaa kohti ja kasvot profiilissa. Tämä ankaran käsitteellinen, ei aistihavaintoon perustuva, kuvaustapa lienee sekin seurausta siitä, että kuvan piti ”toimiakseen” täyttää tietyt rituaaliset ehdot. Lisäksi hieroglyfien symbolinen kuvaustapa saattoi vaikuttaa sen syntyyn. Reliefeissä ja maalauksissa kuvien rinnalla olikin usein hieroglyfimerkkejä.