VIHKOON
Sääty-yhteiskunta
Suurten valtakuntien asemesta elämänmeno keskittyi pienemmille, helpommin hallittaville alueille. Kuningas omisti maan. Ritarit auttoivat maan puolustamisessa ja vastalahjaksi kuningas luovutti luotetuille miehilleen omia alueita eli läänityksiä. Syntynyttä järjestelmää kutsuttiin läänityslaitokseksi ja maa-alueiden saajia lääninherroiksi. Läänitykset periytyivät isältä pojalle ja syntyi aatelissukuja, joiden pojista kasvatettiin uusia ritareita. Aateliset olivat rikas ja mahtava sääty. Katolisen kirkon palveluksessa työskentelevät ihmiset muodostivat papiston. Kauppiaat ja eri alojen käsityöläiset kuuluivat porvaristoon. Alimman säädyn muodostivat talonpojat. Kurjimmassa asemassa olivat varattomat maaorjat, jotka eivät kuuluneet mihinkään säätyyn.