Kesän ja syksyn taitteessa, metsäkävelyllä lähtiessään saattaa joutua etsimään kauan kullankeltaista kultasuonta, kunnes yhtäkkiä onnistaa! Siinä niitä on puoliksi sammalen kätköissä: kauniita ja tuoksuvia kantarelleja! Sanko on jo ennestään täynnä mustikoita, ja mutkasta löytyy vielä pari komeaa tattia...

Talvenvaraa kartuttavat loppukesän ja syksyn metsäretket ovat monien pohjoismaalaisten arvostama vapaa-ajanharrastus. Pohjolan luonto on suuri ruoka-aitta, joka on tulvillaan herkullisia kasveja, joki- ja järvikaloja sekä hirven, saksanhirven ja villisian kaltaisia riistaeläimiä. Monelle pohjoismaalaiselle luonnonläheisyys on itsestään selvä asia, vaikka arki kuluisikin keskellä suurkaupunkia. Luontoelämykset ovatkin useimmissa Pohjolan kaupungeissa käden ulottuvilla. Pulahtaminen meressä, syksyinen marjastus ja sienestys, hiihtoretket vitivalkoisina kimaltavilla hangilla sekä kevään ensimmäisten valkovuokkojen poimiminen ovat monelle vuodenkierron olennaisia osia.

Pohjolan luonto on kaunis ja ainutlaatuinen, mutta myös herkkä. Varsinkin napapiirin pohjoispuolella kasvit kasvavat hyvin verkkaisesti, ja kun ihminen kajoaa luontoon, palautuminen on hidasta tai jopa mahdotonta. Pohjolan tiheään asutuilla seuduilla ja varsinkin Tanskassa on vain vähän luonnontilaisia alueita. Kylmemmillä seuduilla kasvillisuus on tunturikasvillisuutta, tundraa: varpuja, maan pinnassa kasvavia matalia kasveja, pensaita ja sitkeitä, matalia vaivaiskoivuja. Suuri osa Suomesta on havumetsäaluetta, jolloin Suomen metsistä löytyy paljon havupuita mäntyjä ja kuusia. Mitä etelämmäs edetään, sen lämpimämpi on ilmasto ja lehtipuille on sopivat kasvuolosuhteet. Jalopuut, kuten vaahtera, lehmus ja tammi viihtyvät lehtimetsävyöhykkeellä.