VIHKOON
Muinainen Persia
Muinaiset persialaiset asuivat mm. nykyisen Iranin alueella. Suurimmillaan valtakunta ulottui Intian länsiosista välimeren rannoilla. Persialaisen kulttuurin keskeinen periaate oli totuudenmukaisuus. Lasten tuli oppia ratsastamaan, ampumaan nuolella ja puhumaan totta. Valhe oli kuolemansynti. Persialaisten suuri uskonnollinen opettaja oli Zarathustra. Hän opetti, että pimeyttä vastaan voi taistella tekemällä työtä hyvän puolesta. Hänen mukaansa ihmisten hyveitä olivat veljeys, rehellisyys ja hätää kärsivien auttaminen. Ne edistävät iloisuutta, valoisuutta ja hyvää mieltä. Zarathustralaisuus ei hyväksynyt orjuutta. Luojajumala on Ahura Mazda.