Kekri
Kekri on sadonkorjuun valmistumisen ja työvuoden päätöksen syysjuhla, jolla on juuret vuosituhansia vanhassa eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa. Aurinko- ja kuuvuoden tasannut jakoaika sekä vuodenvaihde sijoittuivat nekin kekrin aikaan. Yhteisöllisissä kekrijuhlissa nautittiin yltäkylläisesti satokauden antimilla, kerrottiin tarinoita, hassuteltiin ja ennustettiin tulevan vuoden tapahtumia.
Kekripukit ja kekrittäret
Kekrinä leikittiin, laulettiin, pyörittiin piiriä ja kerrottiin tarinoita usean sukupolven voimin. Vuodentaitteen ja sadonkorjuun hedelmällisyyttä korostava juhla oli myös oivallista kosioaikaa. Nuoret leikittelivät pukeutumalla kekripukiksi ja kekrittäriksi, joiden nimitykset vaihtelevat murrealueiden mukaan. Kekripukki puki päälleen nurin käännetyn turkin, johon ripustettiin erilaisia kiliseviä kapistuksia. Sarvet tehtiin lusikoista tai keritsimistä ja kasvot peitettiin tuohinaamarilla.
Kekrittäret pukeutuivat kauttaaltaan valkoisiin vaatteisiin ja peittivät kasvonsa harsolla tai paperilla. Maailman ylösalaisin kääntymistä kuvasti myös se, että kekrinä mies saattoi pukeutua naisen vaatteisiin ja päinvastoin. Kekripukki ja kekrittäret aloittivat matkansa varhain aamulla, kiertäen talosta taloon kestitystä pyytäen. Yleensä heitä kestittiinkin runsailla antimilla tai ainakin ryypyllä. Jos ei talo tarjonnut vieraille mitään, saatettiin isäntäväkeä uhata uunin rikkomisella.