Marraskuussa olen kertonut legendan ritari Martista, joka oli valmis halkaisemaan oman viittansa antaakseen siitä puolet lämmikkeeksi palelevalle kerjäläiselle. Myöhemmin häntä on alettu kutsua pyhimykseksi, Pyhäksi Martiksi. Steinerkoulun kertomusaineisto kullekin luokka-asteelle esittelee oppilaille maailmaa ja ihmisyyttä yli vuosisatojen ulottuvalla tavalla, suullisesti kertomalla. Oppilaat kuuntelevat kertomuksia, jotka pyritään kertomaan niin elävästi, että he voivat niihin eläytyä, kuvitella itsensä osaksi tapahtumia tai niiden tarkkailijaksi paikan päälle. Kertomusten henkilöillä on monenlaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, he kohtaavat erilaisia tilanteita, valintoja ja ilmiöitä, jotka jossakin muodossa koskettavat ihmistä kaikkina aikoina. Pyhimyslegendoissa käsitellään usein erilaisia hyveitä sekä tahdon- ja sydämen lujuutta seurata sitä, minkä uskoo oikeaksi, vaikka se ei hyödyttäisi itseä. Steinerkoulussa Martinpäivää vietetään muistona epäitsekkyydestä, omastaan luopumisesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Pimeään vuodenaikaan valmistetaan oppilaiden kanssa lyhtyjä tuomaan valoa näkyville. Hyvyyden ja ystävällisyyden sisäinen valo tuikkii myös ympärillämme, kun valitsemme toimia muita huomioiden.



Lyhtyjen ajan tunnelma jatkuu viikon pari, kun lyhtyjä ensin valmistetaan muun koulutyön ohessa ja lauletaan ja soitetaan huilulla aamuisin lyhtylauluja. Martinpäivänä hämärissä luokkahuoneissa lyhtyjemme valossa saamme katsella, kuinka ensimmäinen luokka kiertää lyhtykulkueena luokasta toiseen noita samoja, tuttuja lauluja laulaen ja tuo muassaan leipomaansa martinpullaa. Jokainen saattaa muistaa oman vuoronsa vuosi tai useampi sitten samassa tehtävässä. Pulla murretaan vierustoverin kanssa omastaan jakamisen hengessä.



Matematiikan kertotaulujen jäätyä taakse on otettu luokkariihen orsilta vilja alas ja työstetty sitä yksi marraskuinen viikko! On puitu viljaa luokariihen seinää vasten, erotettu viskaamalla jyvät akanoista ja lopulta jauhettu vilja jauhoksi, josta on leivottu sämpylöitä. Kaikki tämä oman ympäristöopin työvihkon ohjeita noudattaen. Se, mikä on aiemmin kirjattu ja piiretty vihkoon eläytyen mielikuviin, on nyt todellisuudessa tehty! Valmiit sämpylät sai viedä kotiin isänpäiväksi. Oppiminen on painottunut mahdollisimman paljon omaan kokemukseen ja ihan itse omin käsin tekemiseen. Nenä on haistanut viljan ja jauhon pöllyämisen, sormet koetelleet raskaampia jyviä ja keveitä akanoita, viljarunon työvaiheet ovat muuttuneet teoiksi.



"Viljelijä viljan viljeli
kynti, äesti, kylvi, kasteli, lannoitti.

Antoi apua aurinko armas!
Siemen pintansa piti, maan päälle iti,
oraalle oikeni, korrelle koheni, tuleentui, kypsyi siis.

Sadonkorjuun aika, virkkoi viljelijä ja puimaan kävi.
Jyvät tähkistä irrotti, akanoista erotti, ruumenet pois puhalsi,
hyvät jyvät jauhoksi jauhoi.

Loppu onkin selvää kauraa, ottanut ei ohraleipä,
oli suu vehnäsellä, oli ruista ranteessa."






Viljojen jälkeen on jatkettu äidinkielen jaksolle. Äidinkielessä on yhteisesti kerrattu vokaalit ja konsonantit sekä hiottu sanojen oikeinkirjoittamista vokaalitavujen (pitkävokaali ja diftongi) sekä kaksoiskonsonanttien osalta. Lisäksi on harjaannuttu aloittamaan lausetta aina isolla alkukirjaimella, kerrattu sanaväliä ja tavuttamista, sekä opittu lisäämään lauseen loppuun lopetusmerkki. Vihkotyö on kaikille oppilaille yhteinen, mutta tehtäviä on selvästi tarpeen tässä vaiheessa eriyttää erilaisille osaamisen tasoille. Kaikilla on viivastovihot siistiin kirjoittamiseen ja niihin toiset kirjoittavat omaa tekstiä ja tarinoita, toisten harjoitellessa vielä tavuista sanoja ja sanoista virkkeitä.

Äidinkielessä 2.-3. luokkaa on erytetty myös viikkotunneilla. 2. luokalla äidinkieltä on viikossa kaksi erillistä viikkotuntia läpi vuoden. Tuolloun asioita on painotettu eläytymään kutsuvan ja mielikuvan tarjoavan tarinan avulla. Lopetusmerkkisatu käsittelee vanhaa isäntää Iivari Isopistettä, joka on pyöreä ja jämäkkä päättämään selkeät toteavat lauseensa yhtä pyöreään pisteeseen. Iivarin poikia on kaksi. On Kalervo Kysymysmerkki, joka kulkee selkä mutkalla ja käsi leukaa hieroen pohdiskellessaan alituiseen erilaisia kysymyksiä. Mikä? Miksi? Miten? Hän on itsekin kuin kysymysmerkki, jonka jättää kysymyksen perään. Hemminki Huutomerkki on erilainen: hän on pitkänhuiskea, innokas ja nopea. Hemminki heittää kädet korkealle ilmaan ja huudahtaa milloin ilosta, milloin kauhusta, milloin tervehdyksen. Huudahduksen perään Hemminki asettaa aina huutomerkin. Kas noin!