Terveisiä työn lomassa -blogi

Vasta maaliviivan jälkeen on lupa oksentaa

Vauhtia.jpg

Intensiivinen ja johtamistaitojani äärirajoja kolistellut Nevo tiija -hanke on viimeistä pistettä vaille purkissa. Mikä huikea matka ja miten paljon onkaan tapahtunut oppimista.

Lupautuessani tähän itselle ensimmäiseen romanihankkeeseen tein päätöksen, että nyt pistetään kaikki osaaminen peliin ja katsotaan onko tehdystä työstä oikeasti apua ja missä haasteiden ns. Jallu luuraa. Onnistuminen on mielestäni ollut huimaa ja jallukin on löytynyt.

Erityisen hienoa oli nähdä, kuinka paljon työkentällä on toimijoita, jotka tekevät työtä romaneiden asioiden eteen. Jokainen tekee omalla intensiteetillä; toiset on näkyvällä paikalla ja toiset puurtavat hiljaa. Nostan hattua jokaiselle. Jos ei voi ymmärtää historiaa ei kykene näkemään tulevaisuuteenkaan.

Surullisinta oli kuitenkin se, kuinka niin vähän tehdään yhteistyötä samojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Näyttänee siltä kuin kaikki olisivat yksinäisiä sotilaita ilman yhteistä strategiaa. Joukostamme uupuu ”marsalkka Mannerheim”, joka johtaisi joukkoja. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö ”johtajia” olisi kentällä. On ja paljon. Useilla heistä on valtavasti intoa mutta vähän ammatillista osaamista ja ne taas, joilla on ammatillisuutta niin intoa riittää töihin raahautumiseen tai omien aivoitusten ajamiseen. Tehdessä työtä tulee aina muistaa, keille sitä tehdään ja keiden edustajana työssä ollaan; lääkäri tekee töitä potilaille, kansanedustaja ajaa kansalaisten asioita, diakoni on vähäosaisten puolesta puhuja ja romanityötä tekevien tulee ajaa romaniyhteisön asiaa.

Kahden vuoden ja viiden kuukauden matkalla sain tutustua aivan upeisiin romanityöntekijöihin, työtovereihin, viranhaltijoihin, joilla oli sydän paikallaan. Jokaiselta sain oppia jotain uutta omaan osaamiseeni: rautaista hankeosaamista, karehdittavaa pedagogista osaamista ja sitkeyttä ottaa hanke haltuun, vaikka kohdalle osuisikin vain sen päätökseen vieminen. Erityisen vaikuttavaa oli myös mahdollisuus nähdä hiljaisuudessa asuva viisaus ja älykkyys ja se kuinka joku pystyy olemaan vaikka kolmen tunnin palaverissa sanomatta sanakaan ja sitten kun häntä pyydetään ilmaisemaan mielipiteensä, hän kiteyttää koko kolmetunnin höpöttämisen muutamalla lauseella järkeväksi kokonaisuudeksi. Erityisen kiitollinen olen omalle mentorilleni, jonka kanssa sain välillä käydä läpi perkeleitäni sekä haasteita, joissa minun tuli kasvaa, vaikka luontoni oli toista mieltä. Olen kasvanut sekä ihmisenä, työntekijänä että kristittynä.

AI mitäkö seuraavaksi? Olen täysin avoin. Väsymys painaa niin paljon, ettei pysty ihan täydellä ymmärryksellä miettimään tulevaisuutta hetkeen. Huulilla on ajatus; Herra pidä sinä hullustasi huolta. Joitakin mielenkiintoisia onkia olen veteen heittänyt ja aika näyttää millainen kala niihin tarttuu. Päällimmäinen rukoukseni on, että voisin olla jälleen sillä paikalla, johon Jumala haluaa minut asettaa. Olen vahvasti eturintamalla työskentelevä ihminen, onhan se pyytämäni kutsumus, joten todennäköisesti sieltä minut löytää seuraavankin työrupeaman parista. Odotan päivää, jolloin sydämeni unelmieni täyttymis toteutuu mutta sitä ennen minun pitänee varmasti vielä olla Jumalan korkeakoulussa.

En aio vieläkään oksentaa, sillä työtä on paljon ja työmiehiä vähän. Herra tässä olen, palvelijasi kuuntelee.

Mertsi MEDI Ärling

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti