1800-luvun ajankuvaa

1800-luvun arkielämä

Suomi oli 1800-luvulla köyhä maa. Huonekalut ja työkalut tehtiin myös ite. Hevonen oli tärkeä eläin. Talot lämmitettiin puulla koska sillon ei ollut sähköjä. Kaupat olivat kaukana kulkeminen oli vaikeaa ja hidasta.

Tehnyt Jooa

1800-luvun koulu

Ensimmäiset kansakoulut perustettiin vuonna 1850. Perustajat olivat rikkaita kartanon omistajia ja tehtailijoita. 1800 luvun loppu puolella kansakouljen perustaminen oli kuntien aktiivisuuden varassa. Vaikka koulun oli mahdollista saada valtion apua. Kouluja perustettiin melko laiskasti,
Tehnyt Nuutti

1800-luvun muoti

Juhlaavaatteina hienoja kankaita sekä miehille että naisille.
Miehen asu: Liinapöksyt, liivit, lakki.
Naisen asu: Hame, röijy, esiliina, huivi ja mahdollisesti mekko.
Raitakankaat olivat yleisiä tuohon aikaan.
Kesällä kenkinä oli nahkalipokkaat,
talvella käytettiin nahkasta tehtyjä saappaita.
Suurin osa vaatteista tehtiin itse.

Tehnyt Nelli