Erasmus+ 2018-2020 "Face the Challenge, Europe!"

FC Europe – eri maista, samassa joukkueessa, samojen haasteiden äärellä

Lukiossamme alkoi lukuvuonna 2018–2019 opiskelijoita ja opettajia liikuttava Erasmus+-hanke Face the Challenge, Europe! Meidän lisäksemme projektiin on osallistunut koulu Ruotsin Nybrosta (koordinattorikoulu), Alankomaiden Roermondista ja Portugalin Torres Vedrasista. Kaksivuotisen projektin aikana olemme käsitelleet kussakin neljässä maassa jotain enemmän tai vähemmän paikallista mutta kaikille osallistujamaille relevanttia haastetta. Tavoitteenamme on ollut, että hankkeen päätyttyä opiskelijoilla on kokemus siitä, että aitojen ongelmien ratkominen on mahdollista hankkimalla tietoa, harjoittamalla omia ajatteluntaitoja, tarkastelemalla asioita eri näkökulmasta, käyttämällä luovuutta jne. ja että kaikkein antoisinta on toimia yhdessä muiden kanssa.

Hankkeen aikana on toteutettu neljä viikon mittaista tapaamista. Kaksi ensimmäistä oli vuoden 2019 keväällä: 31.1.–6.2. olimme Ruotsissa, jossa aiheena oli nuorten poliittinen tai yhteiskunnallinen osallistuminen, ja 6.–12.5. Portugalissa, jossa käsiteltiin maahanmuuttajien kotoutumista ja kotouttamista. Kullekin matkalle lähti seitsemän opiskelijaa eri vuositasoilta ja kaksi opettajaa. Opiskelijat majoittuivat isäntäperheissä, ja paikalliseen nuoreen he olivat tutustuneet etukäteen verkon välityksellä.

Tämän lukuvuoden puolella, 21.–27.10., oli matka Alankomaihin, jossa aiheena oli Limburgin maakunnan ja Roermondin kaupungin vetovoiman lisääminen.

Projektin viimeinen tapaaminen, Suomi-viikko, oli 20.–26.1.2020. Aiheena täällä Äänekoskella oli muovin aiheuttamien haittojen vähentäminen – sekä paikallisella että maailmanlaajuisella tasolla. Ohjelmaan kuului työskentelyä koululla ja vierailut esimerkiksi Metsä Groupin vierailukeskukseen Pro Nemukseen ja Jyväskylän yliopistolle. Muutamien projektiin osallistuneiden nuorten ajatuksia aiheesta voi lukea Äksän julkaisemasta jutusta.

Alla vähän tarkemmat kuvaukset matkoista valokuvineen. Valokuvat ovat Panun ottamia, ellei kuvan tiedostonimessä toisin mainita.

Matka Alankomaihin

Meidän näkökulmastamme projektin viimeinen matka tehtiin Alankomaihin 21.-27. lokakuuta 2019. Matkalla mukana oli kahdeksan opiskelijaa, suurin osa ykkösiä, sekä opettajista Kimmo ja Panu. Tarkempi matkakohde eli Roermond on pienehkö kaupunki hyvin lähellä sekä Saksan että Belgian rajaa.

Yhteistyökoulumme Roermondissa BC Broekhin on suomalaisesta näkökulmasta iso: noin 1650 oppilasta. Koulu onkin yhtenäiskoulu, ja nuorimmat oppilaat ovat 11-vuotiaita.

Tämän viikon aiheena oli Roermondin kaupungin ja Limburgin maakunnan houkuttelevuuden lisääminen. Koulussa työskentelyn lisäksi vierailimme kaupungintalolla, läheisessä Mönchengladbachin kaupungissa Saksassa ja Alankomaiden pääkaupungissa Amsterdamissa.

Matka Portugaliin

Projektin toinen matka tehtiin 6.–12.5.2019 Portugaliin lähelle Lissabonia Torres Vedras -nimiseen kaupunkiin. Matkalle lähti kakkosia ja kolmosia sekä opettajista Hanna ja Kimmo.

Póvoa de Penafirmen kylällä sijaitsee yhteistyökoulumme Externato de Penafirme, jossa on noin 1700 oppilasta. Koulussa on lukion lisäksi yläkoulu, ja siellä voi suorittaa myös ammatillisia opintoja.

Teemana Portugalissa oli maahanmuuttajien kotoutuminen ja kotouttaminen.

Tähän tulee pian valokuvia Portugalista!

Matka Ruotsiin

Projektin ensimmäinen matka suuntautui siis Ruotsiin Nybrohon 31.1.–6.2.2019. Matkalle lähti seitsemän opiskelijaa ja opettajista Erika ja Panu. Nybro sijaitsee Etelä-Ruotsissa Kalmarin läänissä lähempänä Kööpenhaminaa kuin Tukholmaa. Lentomme suuntautuikin nimenomaan Kööpenhaminaan, joten saimme kaupanpäällisiksi kokea palasen Tanskaa! Kuvagallerian ensimmäiset kuvat ovat tuon hyggeilymaan pääkaupungista.

Yhteistyökoulumme Ruotsissa on Åkrahällskolan, Nybron ainut toisen asteen oppilaitos. Åkrahällskolanissa opiskelee vähän yli 500 lukiolaista, mutta se tarjoaa myös ammatillisia opintoja sekä nuorille että aikuisille.

Aiheena Ruotsissa oli nuorten yhteiskunnallinen tai poliittinen osallistuminen, ja tämän teeman puitteissa meille esiteltiin Nybron taideyhdistystä ja toisen asteen opiskelijoiden osallistumista kunnallispolitiikkaan. Muu ohjelma sisälsi mm. pakohuoneita, vierailun Karlskronan rannikkokaupunkiin, perinteisen perhepäivän sekä Kalmarin ja Nybron välisen jääkiekko-ottelun (opettajille :) ).